Vettä kuin Esterin *piip*:stä

Huom: blogauksen kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen blogin siirryttyä uudelle palvelimelle. Pian se taas koitaa: paluu Suomeen kahden viikon päästä. Tällä kertaa tunnelmat ovat varsin erilaiset verrattuna viimevuotiseen. Minulla on oikeastaan tällä hetkellä vähän ikävä takaisin. Tämä johtuu ihan siitä, että lomailu täällä vähän kyllästyttää jatkuvan sateen takia, varsinkin kun Suomessa on kuulemma ollut ihan kiva kesä. Koreassa on siis meneillään erittäin rankka sadekausi (장마 = jangma). Vettä on tullut pari viikkoa putkeen. Satunnaisesti kerran-pari viikossa on sellaisia päiviä että aurinko saattaa paistaa, mutta oikeastaan yhtäkään päivää ei ole mennyt niin etteikö vettä olisi tullut jossain vaiheessa. Juuri tänään näin kuvan Gangnamista, joka lainehti niin pahasti että liikenne oli ollut aivan tukossa ja vedessä oli saanut kahlata nilkkojaan myöten. Kovat ukkoset ovat viimeaikoina sattuneet aina aamuyölle, jonka takia unetkin jäävät näinä päivinä hyvin pätkinäisiksi. Haluan myös palata järkevähintaisen ja terveellisen kotiruuan pariin Suomeen. Kämppäni on siinä mielessä huonolla paikalla, että tästä läheltä ei löydy kunnon ravintoloita. Aivan liian usein ollaan jouduttu tilaamaan roskaruokaa kämpille, kun vaihtoehdot ovat yksinkertaisesti liian vähissä ja Sinchon epäkäytännöllisen kaukana kaatosateella. Lisäksi läpipaskojamiehen kanssa eläminen lihottaa ihan liikaa muutenkin. Mutta mutta, tämän blogimerkinnän perimmäisenä tarkoituksena on taas tarjota näytille järrrrrrrkyttävä kuvaläjä.

Pääsin taas työkaverini kutsumana VIP-tapahtumaan yksityiseen taidemuseoon, jossa oli taidenäyttelyn ennakkoavajaiset. Paikalla oli myös julkimoita, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Pari näyttelijää (toinen oli ehkä Miss Korea joskus?) ja baseball-legenda Park Chan Ho (박찬호). Näyttelyn ideana oli Park Chan Ho:n uran ikuistaminen erilaisten taideteosten muodossa. Koska en erityisemmin saa kiksejä julkkisten seuraamisesta, en osaa nimetä muita kuvassa seisovia henkilöitä, muuta kuin että vasemmalla on Park Chan Ho. Vanhempi täti taisi olla joku museon isokiho.

Reilu viikko sitten kävimme Gondeokissa sadepäivien kunniaksi syömässä perinteisesti korealaisia pannukakkuja ja riisiviiniä Jongzen kavereiden kanssa. Päätimme sitten tulla kämpille jatkoille viimeistelemään pullollisen giniä, jonka sain pomoltani läksiäislahjaksi. Minulla ja Jongzella oli nimittäin suuria vaikeuksia juoda sitä kahteenpekkaan, joten päätimme että apua tarvitaan nyt.

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri ja teen töitä Koreassa projektimanagerina ja Scrum Masterina kansainvälisessä ohjelmistokehitysprojektissa. Olen ollut Korean kanssa tekemisissä vuodesta 2011 aina tähän päivään asti ja blogaan kokemuksistani nuorena ulkosuomalaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä nuorena naisena perinteisesti miesvaltaisella IT-alalla. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni (sekä tyylilleen uskollisesti usein sarkastisia tai itseironisia) eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

9 Comments

  • Avatar

    Junde

    23.07.2013 at 00:04

    En tiedä missä tätä kysysin, mutta kysyn nyt tässä koska sinä olet varmaan jonkin sortin asiantuntija. Kun puhuit että korealaiset on tarkkoja ulkonäöstä ja painosta. Niin minkälainen rooli on ihmisen pituudella? Ja entäs miesten lihaksikkuus? En tarkoita mitään kehonrakentajaa.

    Vastaa
  • Pesukarhu

    Pesukarhu

    23.07.2013 at 16:53

    Ihmisten pituus, kuten myös muutkin ulkoiset seikat vaikuttavat täällä ihan liikaa ihmisten elämään. Korealaiset miehet eivät ole huomattavasti suomalaisia lyhyempiä (keskipituus muistaakseni täällä jotain 173cm luokkaa), eli jos olet huomattavasti lyhyempi kuin keskipituinen suomalainen, olisit myös täällä lyhyt. Lihaksikkaat miehet nauttivat varmaan lähes missä päin maailmaa tahansa monien naisten suosiosta eikä Koreakaan ole varmaan tässä poikkeus. Länsimaalaiset saavat paljon anteeksi (erityisesti miehet), joten oikeastaan täällä miehen ulkonäöllä ei ole hirveästi väliä. Jos näin rumasti ja kärjistetysti haluaa sanoa, niin länkkärimies harvoin täällä kyllä yksinkään jää…

    Vastaa
  • Pesukarhu

    Pesukarhu

    24.07.2013 at 18:21

    Onhan mulla mutta käytän sitä tosi harvoin. Mahdankohan edes muistaa steam -tunnuksiani… Olen enimmäkseen konsolipelaaja, mutta Koreassa ollessani pelailen jonkin verran PC:llä. Lisäksi koneella pelaamista on aina jarruttanut se, että mulla on vaan kannettava, jolla tahtoo paremmat pelit aina takkuilla. Olen LoL:ssa jenkkiservulla nimellä pesukarhu. Siellä saa lisätä kaveriksi jos satut olemaan :D

    Vastaa
  • Avatar

    Junde

    24.07.2013 at 21:19

    Olis mukava jos onnistusit vaik pääsee sinne steam tililles, varmaa sähköpostiin saat tunnukset ja jos linkkaisit profiilis nii vois addata kaveriks. Mul olis viel muutamia kysymyksiä koreasta jos vaan viittisit vastailla. Tässä tää on vähän “hidasta” jos ymmärrät. Enkä mä LoLista, dotasta tai muista näistä välitä ku oon aina ihan pihal niis :D

    Vastaa
  • Avatar

    wiwi

    01.08.2013 at 07:47

    Moi! Olisiko liikaa vaivaa pyytää, että tekisit ehkä kokoavan postauksen joistakin eläinkahviloista ja niiden sijainnista? Poikkean Soulissa pitkästä aikaa syksymmällä ja haluaisin käydä ainakin lammaskahvilassa :D

    Olin itse vaihdossa Soulissa jonkin aikaa sitten, mutta en koskaan päässyt kissa- tai koirakahviloihin, koska en tiennyt missä ne ovat. Ja aina oli korealaisten kanssa niin paljon muuta asiaa, että tämä unohtui. Kiitos jo etukäteen!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Junde Peruuta vastaus