Viimeiset viikot Finprolla

Huom: blogauksen kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen blogin siirryttyä uudelle palvelimelle. Niin sitä on pyörähtänyt viimeiset viikot Finprolla käyntiin. Uskomatonta ajatella, että harjoittelu on lähes pulkassa nyt. Niin sitä aina täällä käy, että aika rientää kun on hauskaa. Minun on ilmeisesti pidettävä lakisääteiset lomani ennen harjoittelun loppua, joten viimeinen viikko ennen sopimuksen virallista loppua on käytännössä lomailua. Melkein tuntuu että voisi olla töissä sen viikon ihan huvikseen, mutta onkai se pakko lomailla kun niin sanovat. Ensi viikolla olemme menossa Jongzen kanssa Ocean worldiin, joka on parin tunnin matkan päässä Seoulista. Jongzen äiti oli mukava ja varasi meille jonkun kivan huoneen sieltä yhdeksi yöksi sekä antoi jäsenyyskorttinsa lainaan, joten reissu tuli meille lähes puoli-ilmaiseksi. Odotan jo innolla ja toivon ettei paikka ole niin kauhean ruuhkainen kuin Caribbean Bay viime kesänä. En muuten suosittele Caribbean Bayta kenellekään heinäkuussa, joka on high season. Tai jos sinne haluaa mennä, kannattaa varautua neljän tunnin jonoihin…

Minulla ei ole oikeastaan taaskaan mitään koherentimpaa aihetta tälle kirjoitukselle, joten mennään taas viimeisimpien kuulumisten ja kuvien muodossa eteenpäin. Viimeaikoina olen saanut tuntea jonkin verran taas Korean huonoja puolia, nimittäin outoja ihmisiä. Muutamia viikkoja sitten joku poika tuijotti minua metrossa taukoamatta. Olin todella vaivaantunut, sillä tunsin tuijotuksen jatkuvasti. Vahingossa loin jossain vaiheessa katsekontaktin ja poika avasi suutaan aivan kuin sanoakseen jotain, mutta käänsin äkkiä katseeni pois, ennen kuin poika ehti sanoa mitään. Pomppasin sitten pystyyn omalla pysäkilläni (olin siis tulossa metrolla töistä kotiin) ja toivoin, että poika ei jää samalla pysäkillä pois. Kävihän siinä kuitenkin niin, että tyyppi lähti seuraamaan minua. Seurasi koko matkan ulos asti metrolta ja käveli perässäni. Tässä vaiheessa minulla alkoi kuristaa kurkkua lievästä pelosta ja ärtymyksestä. Täällä ei nimittäin ole ihan täysin tavattomia ne sellaiset Japanin kaltaiset stalkkerit, jotka seurailevat sinua ja puukottavat hengiltä, jos et vastaa heidän rakkaudentunnustukseensa. Kiertelin sitten hetken naapurustossa, sillä en uskaltanut mennä kotiin ettei tyyppi vaan saa selville missä asun. Lopulta karistin mokoman kyttärin kannoiltani ja menini äkkiä kotiin. Tilanne ei vaikuttanut oikeastaan vakalta missään vaiheessa, sillä poika oli todennäköisesti noin lukioikäinen ja jotenkin heiveröisen oloinen.

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri ja teen töitä Koreassa projektimanagerina ja Scrum Masterina kansainvälisessä ohjelmistokehitysprojektissa. Olen ollut Korean kanssa tekemisissä vuodesta 2011 aina tähän päivään asti ja blogaan kokemuksistani nuorena ulkosuomalaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä nuorena naisena perinteisesti miesvaltaisella IT-alalla. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni (sekä tyylilleen uskollisesti usein sarkastisia tai itseironisia) eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

2 Comments

  • Avatar

    Ida

    29.08.2015 at 16:30

    Moikka, olisi kiva lukea enemmän siitä mitä teit FinPro:lla, koitan just etsiä tietoa eri harjoittelijoiden duuneista siellä. Olen itse aivan hulluna Koreaan. Osaatko muuten arvioida miten esteetön Korea on esim. sähköpyörätuolilla kuljettaessa? Millainen siellä yleisesti on ilmapiiri, näkyykö vammaisia kadulla lainkaan, vai olisinko suuri ihmetyksen kohde? Kiitos jos jaksat vastata! :)

    Vastaa
    • Pesukarhu

      Pesukarhu

      29.08.2015 at 23:59

      Moikka Ida!

      Sanoisin että Soulissa on yllättävän hyvin otettu huomioon myös liikuntarajoitteiset ihmiset. Luulen, että siinä vaiheessa kun kaupungin infraa uusittiin urakalla, oli esteettömyys yksi suurista teemoista. Soulin kaduilla on esimerkiksi paljon sellaista rypyläkivetystä risteysalueilla, joka on ilmeisesti tarkoitettu sokeiden ihmisten liikkumista helpottamaan. Muuten kadut ovat ehkä keskimääräistä hankalampia liikkua pyörätuolilla, koska ne ovat usein kapeita, ruuhkaisia ja kaduilla saattaa olla jotain ihme kuoppia tai kumpuja keskellä tietä. Metroon pääsee lähes poikkeuksetta hissillä ja metrossa tietyt vaunut ovat ainakin pyörätuoliystävällisiä ja olen nähnyt paljon sähköpyörätuolia käyttäviä ihmisiä metroissa. Bussiin en pyörätuolilla yrittäisi. Sanoisin, että valitettavasti Koreassa aiheuttaisit varmaan Suomea enemmän ihmetystä sillä ihmisillä nyt ylipäätään on tapana kummastella jotain mikä poikkeaa siitä kaikkein yleisimmästä muodosta olla olemassa. Korealaiset eivät ehkä välillä oikein osaa peittää sitä ihmetystään asiaankuuluvasti ja saattavat joissain tapauksissa sanoa ikävän suoraan mielipiteensä esimerkiksi toisten ihmisten ulkonäöstä. Tämä on Koreassa yksi piirre josta en pidä ollenkaan.

      Finpron työtehtäviä en viitsi kovin yksityiskohtaisesti kommentoida, sillä minulla on kuitenkin vaitiolovelvollisuus niiden suhteen. Aika paljon autoin ihan perus toimistotöissä, suoritin paljon tiedonhakua ja arvioin korealaisten yritysten sopivuutta Korean markkinoille haluavien suomalaisten yritysten kumppaneiksi. Olin myös paljon mukana erilaisissa liiketoimintatapaamisissa. En osaa oikein antaa mitään vinkkejä työnhakuun, sillä en tiedä koulutustaustastasi mitään, koska harjoitteluun pääseminen riippunee hyvin pitkälti siitä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Ida Peruuta vastaus