Koti-ikävä

Huom: blogauksen kuvat ovat hävinneet bittiavaruuteen blogin siirryttyä uudelle palvelimelle. Nyt se sitten iski. Kyllähän tässä reilut yhdeksän kuukautta vierähti mukavasti ilman pienintäkään merkkiä koti-ikävästä. Nyt viimeaikoina olen nähnyt paljon unia Suomesta ja kavereistani. Eilen katselin vanhoja kuvia ja tuntuu että nämä kuvat laukaisivat tämän pienen ikävän mikä minulla nyt on. Erityisesti suomalainen ruoka himottaa nyt kovasti. Ehkä tämä johtuu myös siitä, että lähes kaikki hyvät kaverini ovat palaamassa takaisin omiin maihinsa jo vajaan kuukauden päästä. Voi olla että tulee jonkin verran vetisteltyä tässä vaiheessa, sillä olen varma etten osaa näistä ihmisistä näe enää ikinä uudelleen. Kyllähän minä tämän arvasin, että vaikeaa vaihtovuodessa ei suinkaan ole tänne tuleminen vaan se lähteminen. Täytyy sanoa niin monelle hyvälle ystävälle hyvästit ja erityisesti sanoa tälle maalle heipat. Omaa oloani nyt tosin helpottaa se, että olen varma että palaan tänne aika pian joko työn tai opiskelun merkeissä.

Tämä blogimerkintä meneekin sitten vaihteen vuoksi hieman masentavissa merkeissä. Kerron teille seuraavaksi pienen tositarinan siitä, miten ulkomaalaisvihaisia korealaiset osaavat olla. Kaikkein karseintahan tässä on se, etteivät korealaiset miellä itseään rasisteiksi. Heidän mielestään on ihan normaalia olettaa, että ulkomaalaiset eivät ikinä voi olla yhtä hyviä kuin korealaiset. Erityisesti tummaihoiset tuntuvat olevan täällä aika halveksittuja, sillä he ovat “likaisia”. “Rotujenvälisestä” pariutumisesta on hyvin surullinen esimerkki lähipiirissäni. Pidättäydyn mainitsemasta mitään nimiä tai paikkoja, haluan vain jakaa tämän tarinan, sillä tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi ulkomaalaisen voi olla hankalaa sulautua korealaisyhteisöön:

Kaverini tuli Koreaan ja tapasi korealaisen miehen. Mies oli myös tullut koreaan vaihtariksi. Mies asuu ulkomailla korealaisyhteisössä ja koko hänen sukunsa on “puhdasverisiä” korealaisia vaikka he asuvat pysyvästi ulkomailla. Pari rakastui pienen alkusäädön jälkeen ja jotain puhettakin oli, että kaverini olisi mennyt miehen perässä toiseen maahan matkustelemaan ja tekemään töitä. Kaverini ei halua palata takaisin omaan maahansa, sillä hän ei tunne kuuluvansa sinne, joten toiseen maahan miehen perässä meneminen ei olisi ollut mikään ongelma. Miehen äiti kuitenkin inhoaa kaveriani ja sanoo, että mies saa deittailla kaveria Koreassa mutta ei saa missään tapauksessa tuoda häntä mukanaan eikä ikimaailmassa saa mennä naimisiin hänen kanssaan. Syy tälle inholle on yksinkertaisesti se, ettei tyttö ole korealainen. Miehen äiti ei ole koskaan tavannutkaan kaveriani, mutta tytön ulkomaalaisuus riittää syyksi siihen, ettei hän voi ikinä kelvata vaimoksi. Mies on useaan otteeseen kertonut äidilleen, ettei halua mennä korealaisen naisen kanssa naimisiin, sillä hän ei pidä korealaisten naisten tavoista ja ulkomaalaiset tytöt ovat hänen mielestään paljon puoleensavetävämpiä. Äidille tämä on ihan yksi hailee, sillä koreassa ja korealaisyhteisöissä maailmalla naimisiin saatetaan valitettavasti vieläkin mennä järkisyistä. Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että mies häipyi salaa takaisin omaan maahansa, jotta hänen ei tarvitsisi sanoa hyvästejä kaverilleni. Voitte varmasti kuvitella miten rikki molmemmat ovat tämän kokemuksen jälkeen ja yksinkertaisesti vain sen takia että yksi vihainen mamma on vanhanaikainen. Moni korealainen ei välttämättä uskalla asettua poikkiteloin tällaisessa tilanteessa, joten vanhempien vaatimuksille annetaan periksi. Vastaan voi tapella, mutta todennäköisesti sillä saavuttaa vain lisää kitkaa perheess’. Toivon todellakin, että nuorempi sukupolvi tuo mukanaan muutosta parempaan, sillä onhan tämä todella surullista ettei ihminen saisi itse valita kumppaniaan. Valitettavasti tämä on todellisuutta, vaikka toki myös onnellisia kulttuurienvälisiä liittoja löytyy.

En halua kuitenkaan tehdä tästä kokonaan valitusta, joten päivitänpä tähän vähän omia kuulumisiani. Kävin heilani kanssa Seoul Grand Parkissa maanantaina. Maanantai oli vapaapäivä korealaisille, sillä se sattui olemaan Buddhan syntymäpäivä. Tämä olikin oiva päivä käydä katselemassa nähtävyyksiä vaikka miljoona muutakin ihmistä oli ajatellut täysin samaa. Ehkä harmaa sadetta enteilevä sää oli kannustanut ihmisiä pysyttelemään enemmän sisällä, sillä eläintarha ei kyllä ollut tupaten täynnä vaikka niin aluksi arvailinkin. Päivä oli siis varsin leppoisa ja mukaan tarttui paljon kuvia. Poikaystävässä on se erittäin kiva puoli, että on joku jonka kanssa käydä tällaisissa paikoissa. Seuraavaksi varmaan luvassa iso huvipuisto nimeltään Lotteworld. Minusta tosin tuntuu todella oudolta se, että hän haluaa maksaa aivan kaiken. Tämä on korealainen tapa ja olen jokseenkin jo tottunut siihen että minua kohdellaan kuin prinsessaa, mutta tuntuu se silti kummalliselta ja vieraalta. Suomalainen ylpeys ei meinaa antaa aina periksi, joten joskus joudun ravintolassa melkein juoksemaan kassalle ennen Jongzea (hänen nimensä suomalaisittain lausuttuna) jotta voisin edes joskus maksaa. En halua olla riippuvainen kenestäkään tai kenenkään rahoista.

Seoul Grand Park on nimensä mukaisesti jättimäinen. Jo itse alueella joutuu jonkin verran ajelemaan bussilla, sillä välimatkat ovat kilometrejä. Sisäänpääsymaksu aikuiselta on vain vaivaiset 3000 wonia eli aivan täysin mitätön summa, erityisesti verrattuna siihen että sillä rahalla riittää hupia koko päiväksi. Seoul Grand Parkin läheisyydessä sijaitsee myös Seoul Land mutta se on kuulemma ihan kökkö. Kävimme siis vain eläintarhassa, joka on varmaan ainakin kaksi kertaa Korkeasaaren kokoinen alue. Eläintarhan ja erittäin lihapitoisen illallisen jälkeen nukutti kyllä niin hyvin etten ole vähään aikaan nukkunut niin sikeästi. Tuli päivän aikana varmasti käveltyä lähemmäksi 10 kilometriä.

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri ja teen töitä Koreassa projektimanagerina ja Scrum Masterina kansainvälisessä ohjelmistokehitysprojektissa. Olen ollut Korean kanssa tekemisissä vuodesta 2011 aina tähän päivään asti ja blogaan kokemuksistani nuorena ulkosuomalaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä nuorena naisena perinteisesti miesvaltaisella IT-alalla. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni (sekä tyylilleen uskollisesti usein sarkastisia tai itseironisia) eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

3 Comments

Vastaa