Yöelämää

Seoul on aivan mahtava paikka. Tai oikeastaan voisin eräitä kajaanilaisia kavereitani lainaten sanoa että Seoul on aikamoinen mestapleissi. En ole tuntenut koti-ikävää täällä vielä ollenkaan. Ruisleipä on ainoa asia, jota minulla oikeastaan on ikävä, mutta muuten kyllä paikalliseen elämään olen tottunut erittäin hyvin. Melkein kauhistuttaa että reilut kaksi kuukautta on jo mennyt aivan täysin hurahtamalla. Onneksi minulla on vielä monta kuukautta mahtavaa aikaa edessä. Täältä on tullut hirveä määrä uusia hyviä tuttavuuksia ja olen kyllä varma että tulen ikävöimään näitä…

Mid-term

Äh, olen niin kiireinen, sillä mid-term lähestyy uhkaavasti ja motivaatio blogaamista kohtaan on aika alhainen. Niin paljon niin kaikkea jännää on tapahtunut, mutta valitettavasti minulla on aikaa kirjoittaa niistä vasta kokeiden jälkeen eli viikon-parin päästä. Tällöin olisi tarkoitus mm. tarinoida reissustamme Andongiin. Andong on siis hyvin perinteikäs pienempi kaupunki noin viiden tunnin ajomatkan päässä Seoulista. Kävimme Andongin kansainvälisillä naamiotanssijuhlilla ja kokemus oli kyllä hieno. Otin paljon kauniita kuvia, jota on tarkoitus tunkea johonkin järkevään galleriaan heti kun kokeet ovat ohi….

Kissakahvilassa

Hui kun siitä on pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tänne. Jännästi motivaatio blogin pitämiseen tippuu hieman kun päivät alkavat olla niin kiireisiä ja varsinkin maanantaista torstaihin olen aina niin väsynyt, koska korean kielen tunnit ovat joka aamu 8.00-10.45. Viikonloput täytyy sitten tietysti kunnon opiskelijan tavoin käyttää juhlimiseen, matkustelemiseen ja nähtävyyksien katselemiseen. Opiskelua yritän viikonloppuisin välttää ja pyrin tekemään kaikki läksyt ynnä muut aina arkisin, koska viikonloput hurahtavat ohi tehden jotain muuta. Kotiläksyjäkin tulee tosiaan reilusti, mutta minulla ei onneksi ole…

”I think I’m ugly”

Nyt lienee sopiva hetki kirjoittaa hieman syvällisemmistä aiheista kaiken tämän alkuhulluttelun sekaan. Ajattelin nimittäin hieman paneutua Suomen ja Korean välisiin kulttuurieroihin. Tällä kertaa erityisesti kauneusihanteisiin. Täällä kadut ovat täynnä kosmetiikkatuotekauppoja ja mainoksia, joissa kauniit ihmiset hymyilevät ja esittelevät jotain ihmetuotetta, jotta sinustakin voisi tulla yhtä kaunis kuin mainoksen kuvan tytöstä tai pojasta. Kyllähän tätä näkyy Suomessakin, mutta tuntuu että täällä se on potenssiin kymmenen. Erityisesti naisten yliopistossa kilpailu siitä kuka on kaunein, kenellä on komein poikaystävä ja kuka saa parhaimmat…

Annyeong haseyo! jeneun Salla imnida!

Otsikosta voinette arvata mitä olen tehnyt viime päivät ahkerasti. No opiskellut koreaa! Ja sitä täällä tehdäänkin hirveällä vauhdilla. Hangeulit eli siis korealaiset aakkoset opettelimme käytännössä kolmessa päivässä ja tänään aloimme miettimään että mitenkäs näitä kirjaimia nyt sitten äännetään kun niistä tehdään lauseita. Niin siis niitähän ei äännetä samalla tavalla kuin ne meille yksittäisinä tavuina opetettiin vaan ääntämistapa muuttuu lauserakenteen mukaan. Koukerot kussakin kielessä, mutta otan tämän mielenkiintoisena haasteena. Koreaahan minä tänne tulin opiskelemaan. Kielikylpyä onneksi saa joka päivä liikkui sitten…

Shoppailua, shoppailua, koulua…

Tulin noin tunti sitten iHousen katolta ryypiskelemästä. Tai no ryypiskelemisen jätin enemmän muille, sillä minulla on huomenna herätys kahdeksalta enkä muutenkaan välitä juomisesta erityisemmin. 3/4 pulloa sojua kuitenkin meni ja siltä se tuntuukin. soju maksoi läheisessä FamilyMartissa 1500 wonia. Siis alle euron verran. Suomessa tuollaisesta pullosta saisi pulittaa noin kymmenisen euroa. Ei mikään ihme että vaihtarit tykkäävät ryypiskellä täällä, sillä se on niin halpaa lystiä. Itse lähdin kuitenkin tosiaan hyvissä ajoin kotiin. Törmäsin kotimatkalla (taas) amerikkalaiseen kaveriini Jacobiin, joka oli…

Asumaan asettautumista

Noniin. Nyt starttaa neljäs päivä yliopiston asuntolassa. Ihanaa päästä ihmisten ilmoille! Guesthousella oli välillä vaan niin ikävää, kun ne taiwanilaiset eivät oikein puhuneet englantia. Tapasin tosin viimeisenä iltana kaksi kanadalaista miestä, jotka olivat olleet Koreassa opettamassa englantia. Toiseen heistä, Maxiin, tutustuin paremmin ja jutustelin hänen kanssaan niitä näitä guesthousen terassilla varmaan melkein kolmisen tuntia. Oli aikamoinen puheripuli, kun en ollut jutellut kenenkään kanssa kasvotusten kunnolla moneen päivään. Max ja hänen kaverinsa lähtivät myös sitten seuraavana aamuna samaan aikaan lentokentälle ja…

Kuvia vain

Kävin tänään vähän seikkailemassa itsekseni tässä Hongdaen alueella. Lähinnä etsiskelin ruokaa ja näpsin samalla vähän valokuvia. Neonvalot vilkkuvat ja joka puolella on hälinää. Joku porukka söpöjä poikia huuteli erään metrosisäänkäynnin luona jotain iskulauseita kyltit kädessään, joissa ilmeisesti mainostettiin jotain juuri avattua kauppaa. Bongasin myös vaaleanpunaiseen kigurumiin pukeutuneen korealaisen about minun ikäiseni pojan ja yritin pidätellä hymyäni etten vaikuttaisi epäkohteliaalta tai tungettelevalta. Jotkut paikalliset tuntuvat välillä vähän säikähtävän kun heille menee puhumaan englantia eivätkä he välttämättä oikein osaa vastata.

Ensimmäiset päivät

Pääsin turvallisesti ja mukavasti (niin mukavasti kuin turistiluokassa voi istua) Korean puolelle. Nyt on ensimmäinen ja kohta toinenkin päivä takana. Tappelin oikeastaan vain tämän toisen päivän ajan jet lagin kanssa, koska se ei päässyt ensimmäisenä päivänä iskemään niin pahasti vielä päälle. Onneksi DaSol ja Minsun olivat pitämässä minulle koko päivän seuraa ja kierrättämässä minua ympäri kampusta ja Seoulia, niin en ehtinyt potemaan väsymystä kuin vasta myöhään iltapäivällä. Menimmekin lopulta Minsunin kämpille katsomaan elokuvaa, jonka aikana torkuinkin aika tehokkaasti, jonka seurauksena…

Kohta lähtee, kohta lähtee!

Tämä onkin viimeinen postaus Suomen puolelta jonka tänne teen. Voin sanoa että hiukkasen kuumottaa jo tämä lähtö. Kello on soimassa viideltä aamulla ja puoli seitsämältä lähtee juna Helsinkiin. Ajattelin olla älytön kroisos ja ajella oikein ihka oikealla taxilla asemalle! Siis vau, tätä ei opiskelija pääsekkään tekemään kovin usein. Lento lähtee vasta 17.30 Suomesta, mutta minun täytyy olla Helsingissä hyvissä ajoin, jotta saan sen passini haettua sieltä suurlähetystöstä. Passini on nyt kyllä parasta olla siellä ja kunnossa (tästä surkeiden sattumusten sarjasta…

891011