100일

Hyvin nuhainen Salla raportoi täältä Korean kamaralta viimeisiä kertoja. En varmaan tämän kirjoituksen jälkeen jaksa kirjoittaa enää kovin montaa kertaa. Katsotaan jaksanko jatkaa Suomessa blogin pitämistä. Ainakin löysin jo keinon miten jatkaa kieliopintojani Suomen päässä. Olen jo ystävystynyt muutamien tyttöjen kanssa, jotka ovat täältä Ewhasta juuri pari päivää sitten itseasiassa lentäneet Suomeen. Yksi tyttö tulee keväällä ja hänen kanssaan olen KakaoTalkissa paljon jutellut siitä että teemme yhdessä ”Each one teach one”:n, jossa minä opetan hänelle suomea ja hän yrittää saada minua starttaamaan Korean tasolle 4. Voi tosin olla että päädyn vain kertaamaan tason 3, sillä on tässä kuitenkin aika paljon jäänyt sanastoa ja kielioppia oppimatta. Korean kolmostason kokeet ovat muuten ensi viikolla. Motivaatio opiskeluun tässä vaiheessa on tasan nolla. Taistelen itseni kanssa, sillä tässä vaiheessa haluaisin vain chillata ja nauttia viimeisestä kahdesta viikosta mitä vaihtovuodestani on jäljellä mutta toisaalta ylpeyteni estää minua antamasta periksi kun kerta näin pitkälle tulin. Jos vielä yhden viikon jaksaisin rutistaa niin pääsisin varmaan kolmostason läpi ja voisin kivasti netota tästäkin kurssista opintopisteet Suomen puolella ja koostaa korean kielestä ja kulttuurista itselleni sivuainekokonaisuuden. Katsotaan miten käy.

Onnistuin sairastumaan sitten taas. Suomessa ehkä pari-kolme kertaa vuodessa saan perus flunssan mutta täällä olen ollut aina muutaman kuukauden välein kipeänä. Ärsyttävää. Tällä kertaa minua vaivaa 냉방병 (nengpangpjong) eli niin sanottu ilmastointiflunssa. Iskipä vaan aika hirvittävän kovana tällä kertaa. En ole eläissäni varmaan kärsinyt näin pahasta kurkkukivusta. Kurkku oli siis niin kipeä kuin olisi puukolla viillelty haavoille koko hemmetin nielu. Nyt onneksi parantumaan päin jo selvästi ja kurkkukipu on muuttunut ärsyttävän tuhruavaksi nenäksi. Olin niin pahoissa tuskissa että nöyrryin menemään Ewhan health centeriin vaikka tiesin että saan sieltä vaan aikamoisen lääkekoktailin. Noh, siitä en tiedä onko näistä oikeasti apua vai ei mutta eipä paljon kiinnosta tässä vaiheessa.

sekalaisia
Ta-daa! Kolme kertaa päivässä neljä tablettia ja yskänlääkettä. Kirkas aine on kurkun huuhtelua varten. Tällä muuten saa oikeasti pään sekaisin, en vitsaile. Kanadalainen kaverini Maria sanoi, että tuossa yskänlääkkeessä on hyvin todennäköisesti sudafedreniä(?), joten ei mikään ihme että tuo litku aiheuttaa väsymystä. Kun hörppään korkillisen tuota pinkkiä karmeutta niin 15 minuutin päästä sen juomisesta on lähes mahdotonta pysytellä hereillä tai tulee muuten vain sellainen vähän ”nyt ollaan jännän äärellä” -olo kun päässä alkaa pyöriä ja silmät luppaisee. Eipähän muuten yskitä tuon jälkeen ja näkee aika häröjä unia… Jongze on ollut ihana ja huolehtinut todella paljon minusta nyt kun olen ollut kipeänä. Toissapäivänä ja eilen hän kiikutti minulle ruokaa ja köllimme yhdessä huoneeni lattialla katsoen elokuvia ja korealaista komediaa. Asuntolaanhan ei muuten saa tuoda ulkopuolisia (varsinkaan omaan huoneeseen) joten soo soo minä ja älkää tulevat vaihtarit ottako minusta mallia! :P mutta minulla on tässä tasan kaksi viikkoa jäljellä niin suoraan sanottuna eipä hirveästi kiinnosta mitkään säännöt enää tässä vaiheessa. Jos jään kiinni ja lennän ulos niin kyllä sen viikon tai kaksi ihan hyvin jossain muuallakin nukkuu. Vaikka kaverin huoneessa sitten.

Huomenna pitäisikin olla jo paremmassa vedossa, sillä olen menossa Jongzen kanssa Ilsaniin kävelemään järvipuistoon ja katsomaan laulavaa suihkulähdettä. Rakastan Ilsania kyllä tosi paljon. Haluaisin ehkä joskus asua siellä. Se on vain 40 min. ajomatkan päässä Seoulista. Ilsanissahan on siis kuvattu useimmat korealaiset elokuvat ja sarjat, sillä Ilsan on hyvin kaunis ja uusi kaupunki. Koreassahan kävi muuten kolme suomalaista tyyppiä lomalla. Kaksi näistä olivat blogini lukijoita ja olin tätä kautta tutustunut heihin etukäteen netin välityksellä. Tapasimmekin sitten täällä Koreassa ja aika paljon tuli hengattua porukalla ja minusta oli tosi mukavaa toimia oppaana. Tuli käytyä paljon sellaisissa paikoissa, joissa halusin käydä uudestaan. Kaverit ihastuivatkin kovasti Koreaan ja korealaiseen ruokaan. Uskon että Jyväskylässä tulee hengailtua ainakin korealaisen kokkauksen merkeissä myös tulevaisuudessa :)

Sitten se itse asia. Vietimme Jongzen kanssa tässä jokin aika sitten 100-päivän juhlaa eli koreassa nimellä 100일. Tämä on Koreassa pareille iso juttu. Täällä uskotaan, että sadan päivän seurustelun jälkeen voi oman rakkautensa tunnustaa ja näyttää estoitta. Kai se on vähän niin kuin sellainen viiva, jonka ylitettyään voi sanoa seurustelevansa vakavasti. Tämän jälkeen Jongzelta onkin sadellut entistä enemmän sydämiä KakaoTalkissa ja hän on laittanut Facebookkiin ja muualle kuvia joissa esiinnymme yhdessä. Tuntuu, kuin ennen tätä sadannetta päivää se ei tavallaan olisi ollut sallittua ilmaista omaa kiintymystään niin julkisesti. Olen erityisesti viimeaikoina saanut hänestä sellaisen kuvan että hän välittää minusta ihan aidosti vaikka aluksi kovasti epäilinkin että olenkohan vain jännä statussymboli jolla pröystäillään kavereille. Hienoa huomata, ettei asia ole todennäköisesti koskaan ollut näin, sillä vaikka eilen makasin täysin rumana ja kipeänä lattialla ja kuulostin heikon kurkkukipuisen ääneni takia ihan 10 vuotta tupakkaa polttaneelta mieheltä, jaksoi hän silti kovasti halailla ja kehua miten söpöltä näytän hiukset letitettynä (tuli kuulemma ihan mieleen Red haired Anne, joka on aikoinaan ollut hyvin suosittu lastentarina Koreassa). Olin muuten yllättynyt että hän on kertonut vanhemmilleenkin minusta ja he suhtautuvat minuun erittäin suopeasti. Tämä tosin johtunee siitä, että he näkevät minut oivana englannin opettajana koska Jongzehan on menossa pian jenkkeihin pariksi vuodeksi opiskelemaan. Jos Jongze olisi armeijan käynyt ja naimaiässä, olen aika varma että ääni vanhempien kellossa olisi hieman eri…

Juhlistaaksemme sadannetta päivää, menimme Namsan toweriin, joka on erittäin suosittu nähtävyys Seoulissa erityisesti parien keskuudessa. Annetaan kuvien puhua nyt.

sekalaisia
Matkalla Namsaniin cable carilla. Mikä tämä on muuten suomeksi? Riippuhissihärveli? Suomeni on viimeaikoina ollut aika tiukassa kun tosiaan olen ainut suomalainen ollut täällä viimeiseen pariin kuukauteen niin ei ole juuri päässyt suomea käyttämään.

sekalaisia

sekalaisia
Näkymää Namsan towerin juurelta sijaitsevasta puistosta. Ahhh Seoul <3 Juuri tämän takia rakastan Seoulia. Vaikka kyseessä onkin miljoonakaupunki, on kaupunkinäkymässä silti vehreitä vuoria. Tokio oli hieman pyllystä koska siellä ei pysytynyt näkemään mitään muuta kuin tasaista betoni -ja lasimerta silmänkantamattomiin. sekalaisia

sekalaisia
Itse torni

sekalaisia
Ja joku le taidé kuva kun yritettiin saada kuvaan tuo pieni rakennus, torni sekä meidät molemmat.

sekalaisia
Ja yhteiskuva ylhäällä. Löytyisipä noin suloisia naamoja Suomestakin niin saattaisin ehkä viihtyä siellä vähän paremmin… Voisiko joku läpsiä tämän keltakuumeen minusta pois? Kaverit vitsailikin kun kävin ottamassa rokotuksen Japanin aivokuumetta vastaan silloin Suomessa ennen lähtöäni että eipä ollut rokotteesta mitään hyötyä kun edelleenkin päässä pyörii aasialaiset. Tässä kuvassa ollaankin molemmat juuri sopivasti hikoiltu kaikki meikit pois ja hiukset takuille. Tuo kyseinen päivä oli todella kuuma ja Namsanin huipulle kapuaminen oli aikamoinen haaste.

sekalaisia

sekalaisia
Jongze vei minut sitten syömään Namsan towerin huipulle. Ruoka oli erittäin hyvää ja pääsin maistelemaan sellaisia asioita joita en vielä ollutkaan päässyt nauttimaan. Kallistahan tämä oli, mutta eihän tässä ravintolassa ruuasta makseta vaan siitä upeasta näköalasta. Alemmassa kuvassa on siis ankeriasta, joka on marinoitu soijakastikkeessa. Tosi hyvää! Jongzen lempikala.

sekalaisia
Kokeilin Jongzen hipsteririllejä.

sekalaisia
Meidän lempiravintola Sinchonissa. Sushibuffet. Kävisin täällä varmaan joka päivä syömässä jos pystyisin. Maksaa lounasaikaan vain 11000 wonia eli about 8 euroa ja syödä saa tietysti niin paljon kuin haluaa ja valikoimaa löytyy. Yritäppä Suomessa saada sushia tuohon hintaan…

sekalaisia
Käytiin suomalaisten kavereiden kanssa Chandeokgungissa. Tässä vain yksi kuva menomatkalla. Minulla on palatsin sisältä jo niin monta kuvaa etten jaksa niitä tänne laittaa.

sekalaisia

sekalaisia
Ostin korealaisesta nettikaupasta Candy Candy sarjakuvat. Tämä on lapsuuteni ehdoton suosikki ja erittäin rakas sarja edelleenkin. Lainasin penskana kirjastosta tätä animea videokasetteina ja pyytelin äidiltäkin jo että voisiko äiti ommella minulle samanlaisen mekon kuin Candylla. Nyt kokoelmani on täydellinen, sillä animesarja kaikkine 115 jaksoineen löytyy jo hyllystä ja nyt on mangatkin kaikki värillisinä sivuina! Molemmat ovat itseasiassa hyvin harvinaisia ja animeahan ei voi saada muuta kuin laittomana versiona, sillä sarjan tekijähän ei ikinä jostain syystä antanut oikeuksia DVD-julkaisuille. Nämä sarjakuvat palvelevat kokoelman täydentämisen lisäksi myös sellaista tarkoitusta että nämä ovat luonnollisesti erittäin hyvää koreanharjoitusta sillä tekstithän ovat täysin koreaksi.

sekalaisia
Ilsanin koirakahvilassa oli over nine thousand söpö gorki joka ei tietenkään pysynyt hetkeäkään paikoillaan jotta siitä olisi ollut mahdollista ottaa kunnollista kuvaa. En tiedä mikä näissä otuksissa on mutta ne vain kirvoittaa kaikkien suusta aina hirmuisen ”awwww”:n.

sekalaisia

sekalaisia

sekalaisia
Kuvia Ilsanin järvipuistosta. Niin kaunis paikka kaupungin keskellä.

sekalaisia
Ilsanin laulava suihkulähde. Kuvasta ei saa kunnollista käsitystä siitä miten hirvittävän iso tuo suihkulähde on. Se on läpimitaltaan useamman kymmenen metriä ja ampuu vesisuihkut parinkymmenen metrin korkeuteen. Suihkulähde siis ”suihkuaa”, muuttaa väriä ja ampuu tulta musiikin tahtiin. Suihkulähde toimii viikonloppuisin vain 20.30-21.30 välisenä aikana. Tätä on erittäin mukavaa katsella kuuman korealaisen kesäpäivän päätteeksi kavereiden kesken hörppien kylmää korealaista ööliä. Suihkulähteestä yleensä tulee tuulen mukana vilvoittavia pisaroita kauaksikin asti. Mukavaa viihdettä ja huomenna tätä katsomaan taas mutta tällä kertaa rauhallisimmissa merkeissä Jongzen kanssa kahdestaan.

sekalaisia

sekalaisia
Everlandin vuoristorata. Tuo huvitus on siis niin suuri ettei se mahtunut kokonaan edes kuvaan. Ehdottomasti paras vuoristorata mitä olen tähän mennessä päässyt kokeilemaan. Everlandissahan kävin jo aikaisemmin muutaman muun kaverin kanssa ja tämän hauskuuden ajoimme kolmesti. Maailman jyrkin puinen vuoristorata ja maailman kolmanneksi pisin. Ensimmäinen pudotus näyttää ylhäältä katsottuna niin jyrkältä että tuntuu kuin rata menisi pudotuksissa jo kulmaa mitatessa miinukselle. Ihan parasta ikinä. Kävimme siis Everlandissa vain iltasella, sillä päivän vietimme Everlandin vieressä olevalla Caribbean Baylla joka on aivan järkyttävän kokoinen vesipuisto. Tästä paikasta ei ymmärrettävästi ole juuri kuvia koska kännyköitä emme halunneet uittaa. Everlandissa ei juuri ollut porukkaa illalla, joten jonoissa ei tarvinnut paljoa aikaa viettää. Tämä oli hyvä, sillä Caribbean Bay oli hyvin täynnä ja suosituimpiin liukuihin oli yli kahden tunnin jonot. Perus Koreameininki noiden jonojen suhteen. Viikonloppuna kuulemma yli neljä tuntia.

sekalaisia
Everlandin paraati. Tässä vain yksi paraatiauto, mutta noita vastaavia oli viakka kuinka. Everlandissa tosiaankin panostetaan aika lailla näyttävyyteen. Musiikki soi ja kymmenet näyttelijät tanssivat ja laulavat paraatissa. Hieman eri mittakaavassa täällä tosiaan tämä meininki Suomeen verrattuna.

Tosiaan tasan kaksi viikkoa jäljellä tätä vaihtovuotta. Kun lähden täältä, olen viettänyt reissussa aivan TASAN vuoden, sillä lähdin suomesta viime vuonna 24.8. ja palaan nyt vuotta myöhemmin samoihin aikoihin. Mihin tämä aika hurahti? Olen elänyt täällä täyttä unelmaa ja tiedän, että tätä aikaa en ikinä vaihtaisi mihinkään mutta tätä aikaa en myöskään ikinä tule saamaan takaisin. Jos ja kun tulen tänne uudelleen, ei elämä tule olemaan jatkuvaa juhlimista ja samanlaista mahtavaa hälläväliä kuin tämä vaihtovuosi on ollut. Toinen kerta ei ikinä ole niin kuin ensimmäinen. Kohta on aika taas palata todellisuuteen ja alkaa miettimään mitä ihmettä sitä elämällään oikein haluaakaan tehdä. Lähtöä ei todellakaan helpota se, että olen ihastunut Jongzeen aika kovasti ja minua harmittaa aivan suunnattomasti jättää hänet tänne mutta vaihtoehtoja ei ole. Elämä on ja jatkuu ihania kokemuksia rikkaampana.

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla apulaistuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

Vastaa