Lapsen synttäreillä – Doljanji

Tämäkin päivitys olisi pitänyt kirjoittaa aikoja sitten, mutta tämä on silkan väsymyksen ja kiireen takia seisonut pöytälaatikossa jo pitkään. Onneksi kuvien selaaminen palautti mieleen kyseisen päivän tapahtumat, joten saan tästä varmasti jotain järkevää tekstiä aikaiseksi.

Työn kautta tutuksi tullut yhteistyökumppanimme leivissä työskentelevä mies kutsui minut ja toimistomme porukkaa poikansa yksivuotissynttäreille. Tässä vaiheessa moni suomalainen varmaan jo kallistelee päätään ja ihmettelee: ”miksi ihmeessä?”. Koreassa on yleistä juhlistaa monia elämäntapahtumia isoilla porukoilla. Ei ole tavatonta, että häihin tai lapsen synttäreille kutsutaan paljon ihmisiä, mukaanlukien työkaverit. Itse olin tosi tyytyväinen saadessani kutsun synttäreille, sillä en ollut vielä kertaakaan saanut tilaisuutta nähdä doljanjia ihan oikeasti livenä. Mieltäni tottakai lämmitti myös se, että työn kautta tutuksi tullut ihminen halusi kutsua meidät mukaan. Suurin osa tässä kirjoituksessa näkyvistä kuvista on saatu tilaisuuden järjestäjän viralliselta valokuvaajalta. Vaikka pyysinkin ja sain luvan näiden kuvien julkaisuun blogissa, päätin silti lisäksi piilottaa kuvissa esiintyvien vanhempien ja lasten naamat kohteliaisuussyistä. Kiitos kuvista kuuluu siis kuvaajalle!

Doljanji (돌잔치) eli lapsen ensimmäisen syntymäpäivän juhlistaminen johtaa juurensa ajoista, jolloin köyhässä Koreassa imeväiskuolleisuus oli vielä suurta. Ensimmäisestä elinvuodestaan selvinneellä vauvalla oli jo huomattavasti paremmat mahdollisuudet varttua aikuiseksi, ja tämä tietenkin oli suuri ilonaihe. Perinne on jäänyt elämään Koreaan näistä ajoista, tosin nykyisin seremoniallisuudet ovat paljon modernimpeja ja ainakin selkeästi liukuhihnamaisempia.

Tilaisuus oli mukavasti Bundangin alueella lähellä asuntoani, joten lähdimme työkaveriporukalla taksilla matkaan. Mukaan olimme kukin varanneet 50 000 Korean wonia lahjaksi vanhemmille. viidenkymmenentonnin setelit laitoimme kaikki omiin kauniisiin kirjekuoriin ja liitimme mukaan pienen lappusen onnitteluilla ja nimellä varustettuna. Koreassa on tapana viedä juhlatilaisuuksiin rahaa konkreettisten lahjojen sijasta. Joskus esimerkiksi häälahjoiksi saatetaan antaa jotain muuta kuin rahaa, mutta tästä on saatettu sopia etukäteen tai lahja on todella iso ja kallis (iso ja kallis niinku akselilla: auto, matka, kämppä jne). Rahalahjat ovat Koreassa aika lailla standardi ja suosittuja myös siksi, että niillä monesti rahoitetaan tilaisuuksia. Varsinkin häät saattavat tulla Koreassa helpostikin maksamaan useita kymmeniä, ellei jopa satojatuhansia euroja.

Rahalahja lapselle ja vanhemmille

Tilaisuus järjestettiin niin sanotussa ”party roomissa” tai ”event hallissa”, joka on Koreassa aika yleinen tapa järjestää tilaisuuksia, koska ihmisillä harvoin on tarpeeksi isoja asuntoja kutsuakseen suurta määrää vieraita omaan kotiin. Nämä tilat ovat käteviä myös siinä mielessä, että ostamalla saat täyden palvelun: tilaisuus suunnitellaan ja toteutetaan sinulle eikä juhlien jälkeen tarvitse itse siivota. Juhlakalujen ja juhlavieraiden ei tarvitse kuin saapua paikalle ja kaikki on valmiina. Ainakin itselleni suomalaisena party roomit tuntuvat aika liukuhihnamaisilta, laitosmaisilta ja epäintiimeiltä paikoilta järjestää juhlatilaisuuksia. Koreassa konsepti kuitenkin toimii ja en suoraan sanottuna itse keksisi kovinkaan paljon parempaa paikkaa ja tapaa järjestää täällä juhlia, koska oikeasti harvalla täällä on siihen aikaa tai resursseja. Korealaisille riittänee juhlanjärjestelyiksi ne muutamat pakolliset juhlapyhät vuodessa, jolloin koko suku kokoontuu jonkun kotiin suorittamaan vainajienpalvontaa. Itsekin muutamana vuotena näissä juhlapyhäjärjestelyissä ja hössötyksessä mukana olleena ymmärrän miksi ihmiset haluavat Koreassa paljon ostaa juhlia yksinkertaisesti palveluina itse järjestämisen sijaan.

Paikalle päästyämme meitä odotti vastaanottovirkailija, joka ohjasi meidät oikeaan huoneeseen. Tila oli iso, neljään eri huoneeseen jaettu tila, jonka keskellä buffetpöydät notkuivat ruokaa. Kaikissa neljässä huoneessa oli lapsen 1-vuotissyntymäpäivät menossa samaan aikaan ja oikean lapsen bileet oli osoitettu kätevästi huoneen yläpuolelle ripustetussa telkkarissa, jossa luki lapsen ja vanhempien nimet sekä seremonian alkamis- ja loppumisaika. Paikka oli siis erikoistunut nimenomaan näihin synttäritilaisuuksiin. Jaettu tila oli jokseenkin kaaottinen, sillä useat kymmenet ihmiset parveilivat siellä hakemassa ruokaa samanaikaisesti ja ruokaa hakiessa omien lautasten tasapainottelun lisäksi piti myös varoa jaloissa kirmaavia alakoulu- ja tarhaikäisiä lapsia. Ruuat saatuamme palasimme omaan huoneeseemme ja nautimme ateriasta meitä jo pöydissä odottavien viinasten kera (paikallista riisiviinaa tietenkin!)

Hetken päästä virallinen seremonia alkoi tuotantoarvoiltaan varsin hyvällä videokollaasilla, jossa esiteltiin vauvan kuvia eri ikävaiheista aina syntymästä taaperoikään. Videon taustalla soi eeppistä leffamusiikkia, räjähdyksiä ja hienoja efektejä. En ole varmaan ikinä nähnyt niin toiminnantäytteistä tapaa esitellä pientä lasta. Korealaiset tuntuvat oman kokemukseni mukaan olevan herkästi innostuvaa sorttia, joten yleisö lähti täysillä mukaan heti videon alusta lähtien ja reagoi nauramalla ja ihastuneilla huokaisuilla lapsen esittelyvideoon. Me, lähinnä vauvan ristiäisissä virsien lauluun tottuneet suomalaiset, erittäin viihdyttyneinä hämmästelimme tätä kulttuurieroa. Asioita voi siis tehdä näinkin!

Videon päätyttyä esiin ponnahti seremoniamestari, joka kailotti mikrofoniin kovaan ääneen. Rutiini on selkeästi harjoiteltu ja todennäköisesti kaikissa tilaisuuksissa sama, sillä seremonia eteni selkeän kaavamaisesti ja jokaisella vitsillä oli oma suunniteltu paikkansa. Seremoniamestari toivotti vanhemmat ja lapsen tervetulleeksi huoneeseen suuntaamalla valokeilan ja samalla kaikkien huomion huoneen perälle:

Lapsi ajettiin radio-ohjattavalla pikkuautolla sisään!

Ensimmäinen iso ”woah!” meidän porukalle. Eipä suomalaisilla synttäreillä nähdä tämmöistä! Lapsi oli tietysti tästä kaikesta ymmällään, mutta käyttäytyi rauhallisesti koko seremonian ajan. Kun juhlakalut oltiin saatu paikalle, halusi seremoniamestari omien sanojensa mukaan ”tarjota meille kaikille vieraille pienen lahjan järjestäjiltä”:

Minihameisiin pukeutuneet tanssijat syntäsivät paikalle esittämään seksikkään kpop -tanssirutiinin

En muista milloin viimeksi olisimme kaikki nauttineet näin paljon yhdestäkään virallisesta seremoniasta! Aivan uskomattoman viihdyttävää juuri nimenomaan sen takia, että tilanne oli niin absurdi meille ulkomaalaisille. Vilkkuvat strobovalot, kova musiikki ja ympärillä tapahtuva hälinä ei yllättäen säikyttänyt lasta, vaan hän jatkoi seremonian seuraamista aivan ymmällään.

Lapsen yksivuotissyntymäpäivien kohokohta on kuitenkin doljabi (돌잡이). Doljabin aikana lapsi istutetaan pöydän ääreen ja hänen eteensä asetetaan erilaisia esineitä, yleensä kuudesta kymmeneen kappaletta. Kaikilla esineillä on oma merkityksensä, jonka uskotaan ennustavan lapsen tulevaisuutta. Pöydällä voi olla esimerkiksi:

  • rahaa — rikas, yrittäjä
  • narunpätkä — terveys, pitkä elämä
  • kalligrafiapensseli tai kynä — älykäs, akateemikko
  • stetoskooppi — lääkäri
  • nuija — tuomari, lainharjoittaja
  • mikrofoni — esiintyjä, laulaja
  • kirja — älykäs, kirjailija
  • pallo — urheilija
  • ruokaa — ei ikinä tule näkemään nälkää

    Doljabi

Nämä esineet laitetaan lapsen eteen ja katsotaan, mihin lapsi tarttuu ensimmäisenä. Yleensä syntymäpäiville mennessään kaikki vieraat saavat pienet lappuset, joihin voi kirjoittaa sen esineen nimen, jonka uskoo lapsen valitsevan kaikkien vaihtoehtojen joukosta. Oikein ennustaneiden kesken saatetaan sitten seremonian yhteydessä arpoa joku palkinto, jonka vieras saa viedä mukanaan kotiin. Laitoin itse veikkaukseni stetoskoopille, toivoen että lapsesta tulee aikuisena lääkäri, ja kappas vaan, oikeaan osuin! Taapero tarttui lelustetoskooppiin hetken emmittyään.  Kyseisissä juhlissa erikoispalkintoja voittaneet vieraat saivat pullon hyvää saksalaista jälkiruokaviiniä. Minäkin satuin lopulta yhdessä toisessa kilvassa voittamaan ja vein pullon mukanani kotiin nautittavaksi. Kiitos!

Virallisen osuuden loputtua, jatkoimme vielä jonkin aikaa syömistä ja juomista sekä kävimme päivittelemässä työkaverillemme hänen poikansa söpöyttä ja hyvää käytöstä. Ihme kyllä, lapsi ei kitissyt kertaakaan juhlien aikana, ainakaan vieraiden nähden. Reilun kahden tunnin juhlinnan jälkeen poistuimme paikalta ja saimme vielä lähtiessä mukaamme ylimääräiset lahjat. Kummallinen, mutta arkielämässä ja erityisesti vauva-arjessa käytännöllinen lahja: käsisaippuaa.

Taaperon doljabi

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla tuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

Vastaa