#MeToo ja Korea

Omaan blogiin kirjoittelu on viimeaikoina taas jäänyt todella vähälle sen takia että olen ollut nyt muutamia kuukausia Suomessa. Lisäksi työ on tempaissut minut niin mukaansa, etten ole juuri uhrannut luovalle ajattelulle aikaa kotona vaikka pitäisi. Pidempiaikainen paluu Koreaan kuitenkin koittaa keväällä joten blogiakin voisi varmaan taas alkaa elvytellä ja yrittää viedä tätä henkilökohtaisen ränttäyksen sijaan hieman asiapitoisempaan suuntaan. Sosiaalisessa mediassa viimeaikoina tuulta alleen ottanut #MeToo -kampanja sai minussa idean aikaan että voisin kirjoittaa lyhyen jutun tästä aiheesta. En yleisesti ottaen juuri halua ottaa julkisesti kantaa mihinkään tällaiseen, varsinkaan sen takia että netissä joutuu helposti kaikenlaisen kakan kohteeksi kun aiheesta avaa suunsa. Lähdin tutkimaan aihetta lähinnä silkalla mielenkiinnolla, mutta jo kirjoitusprosessin alkuvaiheilla päädyin muistelemaan omaa menneisyydessä kokemaani häirintää. Tuli heti aika ikävä olo.

#MeToo

Olen joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi omasta mielestäni harvoin, vaikkakin kertojen laskemiseen ei riitä edes molempien käsien sormet. Minusta jo tämä luku on surullinen ja aika surullista on myös se, että tällainen määrä on varmasti aika pientä verrattuna siihen mitä monet muut joutuvat kokemaan. Häirityksi tuleminen ei ole omalta osaltani, kuten suurimmassa osassa tapauksista muutenkaan, rajoittunut pelkästään vapaa-aikaan vaan olen joutunut sietämään sitä myös työpaikoilla (tässä kohtaa on hyvä mainita, että kohdalleni sattunut häirintä on tapahtunut useampia vuosia sitten eikä minulla ole nykyisestä tai muutamasta edellisestäkään työpaikastani mitään tällaisia kokemuksia!) Häirintä ei katso aikaa, paikkaa, seuraa, humalatilaa tai varsinkaan vaatetusta. Ylipäätään rikoksen tapahduttua millään näillä sen perustelu on väärin. Vika on aina tekijässä, ei uhrissa. Aikaisempi suostumus johonkin ei tarkoita sitä että suostumus mihin tahansa muuhun olisi annettu tai olisi millään lailla pysyvä asioiden tila. Jos joku on asiasta eri mieltä, niin:

…koska mielipiteesi tässä asiassa voi yksinkertaisesti olla väärä

Minua on:

  • suudeltu väkisin
  • tartuttu kovakouraisesti
  • uhattu seksuaalisella väkivallalla
  • kähmitty julkisissa kulkuneuvoissa
  • tuijotettu ja samalla läähätetty korvaan
  • häiritty sanallisesti työpaikalla
  • yritetty auktoriteettiasemaa hyväksi käyttäen saada minua suostumaan asioihin joihin ei tarvitse suostua
  • cat callattu kadulla
  • yritetty seurata väkisin kotiin
  • uhattu väkivallalla koska en vastannut tunteisiin

Minun kannaltani onnekasta tässä on se, että mitään tämän pahempaa ei ole tähän mennessä tapahtunut, mutta jokainen noista on jättänyt jonkinlaisen jäljen sekä tehnyt minusta aina piirun verran enemmän kyynisemmän tyypin. Suurin osa näistä on tapahtunut ihan täällä omassa turvallisessa kotimaassamme, Suomessa. Häiritsijöinä on ollut aivan tavallisia kaikenikäisiä suomalaisia sekä ulkomaalaisia miehiä. Tässä vaiheessa haluan myös itse sanoa että uskon seksuaalisen häirinnän ja väkivallan olevan aivan kaikkien ihmisten ongelma sukupuolesta riippumatta, mutta tässä asiassa miehillä on kollektiivisesti se suurin vastuu tarkastaa omaa käytöstään ja puuttua tilanteisiin joissa häirintää esiintyy. Tilastollisesti kuitenkin naiset ovat niin paljon vahvemmin edustettuina uhritilastoissa että tätä asiaa on turha lähteä kaunistelemaan. Kaikkien ihmisten sukupuolesta riippumatta on puututtava tilanteisiin, olla vähättelemättä uhria ja uhrin kokemuksia sekä jätettävä mahdollinen tutkinta niille keille se kuuluu, eli oikeusjärjestelmälle sen sijaan että lähdettäisiin sosiaaliseen mediaan harjoittamaan noitavainoa.

Korea on yksi niistä Aasian maista, joissa seksuaalinen häirintä on rehottava ongelma. Siihen on yritetty puuttua monilla mielestäni todella keinotekoisilla ratkaisuilla, kuten vaikka perustamalla vain naisille tarkoitettuja metrovaunuja, jotta naiset voisivat erityisesti ruuhka-aikaan matkustaa töihin ja takaisin ilman lääpityksi tulemisen pelkoa. Julkista kaupunkikuvaa katsoessa saa sellaisen kuvan että seksuaalinen häirintä otettaisiin Koreassa nykyään enemmän tosissaan kuin aikaisemmin. Tämä voi osaltaan olla totta, vaikkakin edelleenkin vain murto-osa rikoksista päätyy tutkintaan ja vieläkin harvempi oikeasti tuomioon. Julkisiin kulkuneuvoihin on alkanut ilmestyä muun muassa kylttejä, jotka varoittavat hameen alle kuvaajista tai ohjeistavat mihin numeroon täytyy soittaa jos tulee ahdistelluksi metrossa. Lehtiin on ilmestynyt juttuja, joissa kerrotaan vessaseulonnoista ja niistä löytyneistä sadoista piilokameroista ja niiden kautta netiin jaetuista kuvista. Kansalaisia kehotetaan välittömästi ilmoittamaan poliisille, mikäli vessasta löytyy mitään sellaista joka näyttää siltä ettei se kuulu sinne. Valvontakameroiden määrää julkisille paikoille on pyritty lisäämään yleisen turvallisuuden takaamiseksi. Kakao Taxi on parantanut erityisesti naisasiakkaiden turvallisuutta tarjoamalla vaihtoehtoa, jolla voit suoraan Kakao Taxi -palvelun kautta lähettää turvaviestin kelle tahansa kaverillesi että olet astunut taksiin numero se ja se, menossa paikasta A paikkaan B, sekä kuskinasi henkilö x. Perille päästyäsi voit myös lähettää uuden viestin ilmoittaaksesi päässeesi turvallisesti perille sekä antaa arvion kuskisi asiallisuudesta suoraan sovelluksen kautta. Parannusta on tapahtunut, vai onko?

Muistan muutaman vuoden takaisen tapauksen, jossa Korean työministeriön alaisilla työnhakusivustoilla jaettiin naisille vinkkejä työhaastatteluun. Googlasin aiheen ja löysinkin useamman uutisartikkelin aiheesta. Koko artikkelin voi lukea Korea Heraldin sivuilta, mutta tässä muutamia makoisia otteita ohjeistuksista:

In the controversial post that offered “ideal answers” for possible interview questions, the ministry advised women to say “I wouldn’t mind casual jokes about sex and it is sometimes necessary to deal with (sexual harassment) by making a joke in return,” should one be asked about their opinions on sexual harassment at work.

Ohhoohhoo! Mitenkäs tämä lainaus sattuukaan niin lähelle kotia. Minulta on eräässä nimeltämainitsemattomassa suomalaisessa kiinteistövälitysfirmassa kysytty juurikin tuota asiaa työhaastattelussa. Paikan pomo tiedusteli että miten roisia läppää kestän, koska ”meidän asiakkaat nyt vaan vähän on semmosia kun ne näkee tuollaisen söpön nuoren tytön täällä”. Onneksi tajusin olla menemättä koko lafkaan töihin! Olisi aika kauhistuttavaa ajatella että työnantaja kehottaisi kasvattamaan paksumman nahkan sen sijaan että puuttuisi jatkuvaan häirintään.

The guidelines also suggested telling the potential employer that “although I have a responsibility as a woman to raise a child, I am more than willing to continue working (after having a baby) if the company recognizes (my abilities),” when asked about what her child bearing plans.

En edes osaa sanoin kuvailla miten paljon triggeröidyn tästä neuvosta. Tällaiset neuvot edustavat juurikin sellaista haitallista änkyräpolitiikkaa, jota valitettavasti Korean alati vanheneva väestö onnistuu äänestämään sinne päättäjien paikoille.

Terveiseni sille ihmiselle, joka nämä vinkit laati:

Eipä ole mikään yllätys että näistä sateli työministeriölle aika paljon kakkaa niskaan ja kyseinen ohjeistus poistettiin nopeasti vuolaiden, tosin ei kovin aidon oloisten, anteeksipyyntöjen kera. Tämä kertoo myös surullista tarinaa siitä, millaisia asenteita erityisesti vanhemmat ihmiset Koreassa viljelevät. Olen itse tullut siihen tulokseen, että Korean jatkuvaan huonoon suoriutumiseen naisten kohtelussa yksi suuri syy on varmasti konfutselaisuus ja sen mukanaan tuoma patriarkaalisuus, valtarakenteet ja rakenteellinen seksismi. Näiden yhteyttä seksuaaliseen häirintään tuskin tarvitsee sen koomin selittää. Korean väestö on vanhaa ja vanhenevaa, osa heistä on nähnyt sotaa ja todistanut Korean nousua rutiköyhästä maasta teollisuusmahdiksi. Ihmiset valitettavasti eivät voi muuttua yhtä nopeasti kuin teknologia, mistä syystä monien arvot ovatkin jämähtäneet 50-luvulle. Voih konfutselaisuus, sinä kaksiteräinen miekka! Ideologia joka kannusti moniin hyviin asioihin, mutta myös niin moniin täysin 2000-luvulle sopimattomiin kakkakikkareisiin.

Suureksi ongelmaksi koen itse myös sen, että Koreassa edelleenkin naisen arvo ihmisenä määrittyy aina ensisijaisesti nimenomaan hänen ulkoisten seikkojensa perusteella kun taas miehen arvo nähdään taloudellisten saavutusten kautta. Mitä ansioituneempi mies on taloudellisesti, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on saada kaunis pokaalivaimo. Voitteko kuvitella millaisen automaattisen valta-asetelman tällainen ajattelutapa luo jo heti alkajaisiksi? Vaikka kyseessä olisi urallaan menestynyt älykäs nainen, ei hän ole läheskään yhtä kiinnostava kuin rutkasti vähemmän älykäs mutta hyvin kaunis nainen. Lähes poikkeuksetta korealaisten ensimmäinen reaktio kauniin naisen nähdessään on toitottaa ääneen sitä miten kaunis hän on. Koreassa on aivan normaalia käydä kauneusleikkauksissa, jotta tiettyjä asioita yhteiskunnassa olisi helpompaa saavuttaa. Esimerkiksi uralla etemisen koetaan olevan yhteydessä ulkonäköön ja ihmisiä saatetaankin työhaastatteluissa arvioida heidän ulkonäkönsä perusteella, jolloin valinta saattaa kohdistua pätevämmän tyypin sijaan kauniimpaan tyyppiin. Myös mediassa naiset esitetään usein alistuvina, hauraina ja kauniina nukkeina, mistä syystä itse siedän korealaisia draamoja erityisen huonosti ja haluaisin että kaikki draamoja ja kpoppia kovasti fanittavat ihmiset yrittäisivät myös miettiä sitä miten haitallisia asenteita heille syötetään tällaisen median muodossa. En halua edes aloittaa avautumaan siitä, miten paljon seksuaalista hyväksikäyttöä ja uhrin syyllistämistä esiintyy kpop-idoleita ja näyttelijöitä edustavissa viihdeyhtiöissä, puhumattakaan siitä miten osa faneista puolustaa rikoksen tekijöitä ja nimittää uhreja ”kullankaivajahuoriksi, jotka haluavat pilata ihanan oppani maineen”. Tällaisen keskustelun edessä sitä myös aina muistaa että naisetkin sortuvat ihan yhtä lailla uhrin syyllistämiseen siinä missä miehetkin. Naista esineellistävät ajattelutavat kulkevat aika kivasti käsikädessä seksuaalisen häirinnän kanssa eikä Korean mediaa, nais- ja mieskuvaa sekä ylipäätään yhteiskunnan käytänteitä tarkastellessa jää epäselväksi miksi näin on päässyt käymään.

Korealla on vielä pitkä matka siihen että maa olisi naisille kiva ja turvallinen paikka. Valitettava tosiasia on se, että tällainen ajatus on täysin utopistinen. Korea, Suomi tai mikään muukaan maa ei tule ikinä olemaan täydellisen tasa-arvoinen ja häirinnästä vapaa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä etteikö näiden epäkohtien korjaamisen puolesta kannattaisi taistella.

Tämänkertainen loppu”kevennys” esittelee korealaista turvakoppia:

psst, tilastojen valossa näitä turvakoppeja korealaiset naiset tarvitsisivat nimenomaan kotona, koska se todennäköisin pahoinpitelijä tai raiskaaja on se ihan oma mies. Aivan kuin Suomessakin.

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla apulaistuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

Vastaa