Korealaiset koirat

Olen ollut älyttömän kiireinen viimeiset pari kuukautta mistä syystä blogin kirjoittaminen on jäänyt pahasti taka-alalle. Lisäksi elän täällä niin normaalia arkea, jossa ei oikeastaan tapahdu mitään kovin kummoista joten minulta alkaa loppua ideat siitä mistä kaikesta voisin kirjoittaa. Ideoita, anyone? Nyt pian on tosin monta kiinnostavaa häppeninkiä luvassa, joista varmasti riittää tarinoitavaa kunhan vaan löydän sille aikaa. Minulla ja minut työllistävällä yrityksellä on nyt monta rautaa tulessa mistä syystä jokainen viikko on ollut tässä keväällä mielenkiintoinen sen suhteen miltä lähitulevaisuus tulee näyttämään meille kaikille.

Huhti- ja toukokuu tulee olemaan minulle todella kiireistä aikaa sekä töissä että vapaa-ajalla sillä huhtikuussa tänne on tulossa monta kaveria Suomesta ja muualta maailmasta joiden kanssa haluan ehtiä töistä huolimatta hengaamaan. Kahden viikon päästä olen myös matkustamassa Kiotoon katsomaan kirsikankukkia ja tapaamaan japanilaisen miehen kanssa naimisiin mennyttä thaimaalaista hyvää ystävääni, jonka häissä Japanin Kobessa olin viime vuonna äitini kanssa. Nyt häistä on kulunut tasan vuosi ja Ying kutsui minut luokseen Kiotoon yöpymään viikonlopun yli ja katsomaan kirsikankukkia. Nyt tässä vaan sormet ristissä istutaan etteivät kukat ehdi jo kukkia kokonaan ennen sinne menoa, sillä tänä vuonna ne ovat sen verran ajoissa. Viime vuonna ne olivat taasen myöhässä, mikä harmitti ja tänä vuonna luulin varanneeni reissun oikealle ajankohdalleni nähdäkseni jokseenkin full bloomin. Olen vuokrannut kimononkin ja GoPro on myös lainattu kaverilta, jotta saan Japanista koostettua hienon videomontaasin. Toukokuussa minulla on pomon kanssa edessäni työreissu Suomeen Games Firstiin, joka on Supercellin järjestämä pelialan konferenssi. Olen tästä super innoissani sillä olen jonkin verran ikävöinyt Suomea sekä kaikkia ystäviäni siellä. On ihanaa päästä tapaamaan myös perhettä ja sukulaisia taas pitkästä aikaa, joten pykäisenkin välittömästi Suomeen laskeuduttuani Helsinki-Vantaalta Kuopioon lentämällä ja sieltä autolla vanhemmille.

Tässä kirjoituksessa haluan vähän puhua siitä, miten korealaiset kohtelevat lemmikkejään, erityisesti koiria. Joku voinee jo tästä arvata, että kirjoitus ei tule olemaan kovin positiivinen ja itse olen suoraan sanottuna sitä mieltä että varmaan suurimmalla osalla korealaisista ei pitäisi olla lemmikkejä ollenkaan, sillä ainakin omiin empiirisiin havaintoihini perustuen, niitä kohdellaan huonosti. Tämän kirjoituksen innoitti pari viikkoa sitten eläinkahvilassa vastaan tullut kokemus, jossa jouduin huutamaan jollekkin viisivuotiaalle korealaiselle pojalle. En ole varmaan ikinä halunnut räyhätä lapselle ja hänen vanhemmilleen niin pahasti, mutta onneksi kuitenkin pystyin vähän pidättelemään omaa rageani siinä tilanteessa ja läksytin pikkupoikaa kuitenkin varsin maltillisesti.

Olin koiranvahtina kaverille pari päivää. Tämä ovela pökäle katseli minua jatkuvasti näin koska tiesin että minulla oli nakkeja taskussa.

Lenkillä vuorella

Koira näytti siltä että se virnuilisi jatkuvasti

Rapsutus osui juuri oikeaan kohtaan

Vahdittavana oli myös kyynisen näköinen eriparisilmäinen kissa

Istuimme siis muutaman kaverin kanssa eläinkahvilassa, johon kahvilassa käyvät ihmiset voivat tuoda omia koiriaan hoitoon tai leikkimään muiden koirien kanssa kahvittelun ajaksi. Kahvilassa oli tosi suloinen ja sosiaalinen mäyräkoiran pentu, jonka nimi oli ilmeisesti Choco. Mäyräkoira juoksenteli iloisesti ympäriinsä ja oli jatkuvasti nenä toisten koirien pyllyissä kiinni. Sitten rauha rikkoontuu kun sisään astelee nelihenkinen perhe kahden pikkupojan kanssa. Pikkupojat alkavat välittömästi kovaan ääneen huutaa innoissaan ja juosta koirien perässä. Itse tietysti kun en erityisemmin ole innostunut lapsista, olin jo vähän meh tässä vaiheessa koska oma melunsietokykyni on nykyään aika alhainen ja olen sitä mieltä että lemmikkikahviloissa pitäisi kaikissa olla ikärajat koska lapsien jatkuva ryntäily rasittaa eläimiä kohtuuttomasti. Ei mennyt kuin muutama minuutti pikkupoikien sisääntulosta siihen kun toinen pojista juoksi jatkuvasti mäyräkoiranpennun perässä. Sitten se tapahtui: poika otti mäyräkoiraa rajusti hännästä kiinni, kiskoi sen ulos kopastaan ja nosti koiraraukan puoliksi ilmaan! Tässä vaiheessa minä menin väliin ja kerroin vihaisesti koreaksi pojalle että koiraa ei saa ikinä vetää hännästä. Poika saattoi säikähtää minua vähän hänen ilmeestään päätellen. Otin mäyräkoiran syliini ja vein sen mukanani omalle paikalleni turvaan. Annoin sen kaverini syliin ja se pikku raukka ei suostunut lähtemään siitä vaan asettui syliin nukkumaan. Jossain vaiheessa koira lähti hetkeksi juoksemaan ja tuli taas uudelleen luoksemme kinuamaan kaverini syliin, selkeästi pakoon kaikkea rääkkäystä. Näin pian pojan taas pahanteossa kun hän veti jo toista koiraa hännästä ja tässä vaiheessa huusin hänelle kovaan ääneen ” HELVETTI LOPETA! LOPETA!”. Se näytti tehoavan sillä hännästä veto loppui siihen pisteeseen. Näin jälkeenpäin ajateltuna harmittaa etten mennyt valittamaan pojan vanhemmille että jos kersanne ei osaa olla rääkkäämättä koiria, niin teillä ei ole tänne mitään asiaa.

Valitettavasti tällainen täysin maalaisjärkeä ja sydäntä vailla oleva lemmikkien kohtelu tuntuu olevan täällä aika yleistä. Koirat varsinkaan eivät ole olleet korealaisille kumppaneita kovin pitkään vaan ovat enimmäkseen toimittaneet jotain funktionaalista virkaa, kuten vahtimista. Tai sitten ne on vaan pistetty suoraan lihoiksi. Tästä syystä tavallaan ”ymmärrän” sen, että korealaiset tuntuvat olevan jotenkin aika huonoja hoitamaan lemmikkejään ja ylipäätään ymmärtämään kunnolla niiden eleitä ja tarpeita, koska lemmikit ovat yleistyneet vasta ihan joitakin vuosia sitten. Pienet pehmolelumaiset koirarodut ovat täällä yleisiä ja se kyllä näkyy myös siinä, miten niihin suhtaudutaan. Korealaiset pukevat koirilleen vaatteita ja kanniskelevat niitä ympäriinsä laukuissa. Kaksi sellaista asiaa jotka saavat minut henkilökohtaisesti aika lailla raivon partaalle. Koirat eivät todellakaan tarvitse täällä vaatteita, koska täällä ei ole juuri ikinä niin kylmä että koira jolla on karvaa, tarvitsisi päälleen hupparin tai tutun. Toisekseen koirat haluavat ja tarvitsevat liikuntaa mistä syystä niiden kantaminen laukussa tai työntäminen vaunuissa on aivan silkkaa hulluutta. Ymmärrän koirien kanniskelun silloin kun liikutaan ruuhkaisilla paikoilla tai julkisissa kulkuvälineissä, mutta koirien kanniskelu ja pukeminen pelkästään muotimielessä on vaan over nine thousand typerää ja kenenkään sellaisen ihmisen ei pitäisi omistaa koiraa.

Miten kukaan kehtaa kohdella tällaisia nappisilmiä huonosti?

Nenukki

Olen katsonut tässä muutamina päivinä sellaista korealaista tosi-tv -ohjelmaa, nimeltään ”Huonoja koiria ei ole olemassa” (세상에 나쁜 개는 없다), jossa koirankouluttaja vierailee ongelmakoiria omistavissa kodeissa. Lähes kaikilla ohjelmassa tuntuu olevan sama ongelma koiriensa kanssa: ne tekevät tuhojaan pienessä asunnossa omistajan poissaollessa ja syövät omaa paskaansa. Nämä omistajat sitten ihmettelevät mitä he tekevät väärin kun koirat räksyttävät ja tuhoavat huonekaluja. Itseäni otti eniten aivoon se, että monille tuntui olevan aivan käsittämätön ajatus sellainen asia kuin koiran lenkittäminen useasti. Kun koirankouluttaja kysyi ihmisiltä, montako kertaa he vievät elukkansa ulos, oli vastaus yleensä jotain ”kerran viikossa” tai ”joskus jos jaksan”. Oikeasti?! Juuri tällaisten ihmisten takia pitäisi olla olemassa ”koiran ajokortti”, jossa neuvotaan perusasiat eläimen hoidosta kuten esimerkiksi se että koiraa pitää lenkittää vähintään kaksi kertaa päivässä, mielellään kolme tai neljä. Korealaiset ovat työnsä ja opintojensa takia kiireisiä ja viettävät yleensä suurimman osan päivästä poissa kotoa, mistä syystä olen sitä mieltä että suurimmalla osalla ei pitäisi olla koiraa ollenkaan. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että kiireisen ihmisen ei pitäisi omistaa koiraa mikäli sitä ei jouda lenkittämään tarpeeksi. Simple as that.

Jos ei omista koiraa, ei sitä myöskään tarvitse hoitaa

Näille ihmisille ohjelmassa tuntui olevan aivan outo käsite sellainen että koira tarvitsee oikeasti omistautumista ja että omasta aikataulusta on joustettava ja tingittävä koiran takia. Koiran lenkitystä ei todellakaan korvaa se, että kämppään laitetaan koirien ”hiekkalaatikko”, sellainen ihme ritilä jonka päälle koira voi tehdä tarpeensa kun ei pääse ulos. Ei ole mikään ihme että koira tuhoaa paikkoja kun tylsyyteensä on pakko purkaa energia johonkin. Minusta tuntuu että korealaisille ei opeteta koulussa, kotona tai oikeastaan missään miten eläinten kanssa tulisi ylipäätään toimia. Me suomalaiset taidamme olla loppujen lopuksi kuitenkin niin maalaisia että monet ovat kuitenkin sen verran lähellä käytäntöä ja erilaisten eläinten ympäröimänä, että emme ole aivan sormet suussa kun pitäisi esimerkiksi hoitaa koiraa. Se on ymmärrettävää että koko ikänsä suurkaupungissa asunut ihminen voi olla aika ulalla, mutta opettaisivatpa vanhemmat edes lapsilleen sen verran myötätuntoa, että koiraa ei saa lyödä eikä, vetää tai roikottaa hännästä…

Jospa avautuminen riittäisi tältä erää. Tähän loppuun lisään muutaman satunnaisen kuvan viime viikoilta. Eräs korealainen kaverini onnistui taivuttelemaan minut olemaan mallina hänen valokuvaajaksi opiskelevalle serkulleen, joka työstää valmistujaisportfoliotaan. Edellytyksenä kyseiselle keikalle oli yksinkertaisesti olla ”mahdollisimman valkea valkoihoinen sinisillä silmillä”. Noh, kalkkilaivan kapteenina minä sovin ilmeisesti tähän kuvaukseen ja päädyin olemaan vaivaantuneena kameran edessä. Kuvat nähtyäni voin todeta sen, että minun malleiluni taisivat olla nyt tässä :D Nuo hommat jääköön osaavammille ja kauniimmille ihmisille.

Taiteellista

Awkwaaaarrrrddddd

Kävin tapaamassa kurkkusalaattiani armeijassa

Saastepilven takaa pilkistävä aurinko ja Korean lippu työpaikan lähistöllä

Kuvassa ei ole kakkapökäleitä vaan suklaan makuisia maissinaksuja

Keskellä tietä Aasiakyykkäävä papparainen

Loppukevennys

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla apulaistuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

Vastaa