Seollal ja mangustikahvila

Koreassa vietettiin kuukalenterin mukaista uuttavuotta tässä reilu viikko sitten. Kuten korealaiseen perinteeseen kuuluu, suku kokoontuu useimmiten vanhimman pojan perheen luokse suorittamaan jälleen kerran vainajienpalvontarituaalin, jota varten pitää taas valmistaa aikamoiset määrät ruokaa. Usein koko suku saapuu jo varsinaista juhlapäivää edeltävänä päivänä paikalle ja juhlavalmistelut aloitetaan hyvissä ajoin. Monille Koreassa asuville ulkomaalaisille tämä aika on erityisen tylsää, sillä monet ravintolat ja ylipäätään julkiset palvelut pistävät lapun luukulle kokonaan tai ainakin joksikin aikaa. Useat ulkomaalaiset päätyvätkin tänä aikana matkustamaan jonnekkin Korean ulkopuolelle tai sitten istumaan kotona ja kiittämään korporaatriojumalaa siitä, että ainakin sentään mäkkäri on auki. Koska itse asun korealaisessa perheessä, minun lomani oli tietysti täynnä sukulointia ja perinneruokaa.

Mitä pidempään seuraan tätä touhua, sitä enemmän minulla käy korealaisia oikeasti sääliksi. Vaikka pitäisikin sukulaistensa näkemisestä, korealaiset juhlapyvät tuppaavat olemaan aika stressaavaa aikaa monelle. Nämä juhlapyhät on niitä oikeasti harvoja kertoa kun korealaiset saavat oikeasti lomaa töistä useamman päivän putkeen. Sitten kaikki se aika meneekin sukulaishäsellykseen, ruuanlaittoon ja ylipäätään hössöttämisen keskellä olemiseen. Itselleni tällainen aktiviteetti ei vastaa sitä, mitä kuvittelisin loman olevan. Teen suomalaisessa mittakaavassa pitkää työpäivää ja monesti viikonloppunakin käytän jonkin verran aikaa esimerkiksi opiskeluun, joten jos saan hyvin ansaitun loman aina silloin tällöin, viimeisin asia joka siihen kuuluu on kyllä useita päiviä kestävä sukulointi. Varsinkin jos se sisältää lattialla nukkumista ohuella patjalla koko yö selkäkivuista kärsien ja sitten töihin palataan entistä väsyneempänä, koska koko loman aikana ei saanut kunnolla nukutuksi yhtään yötä. Vaikka oma sukuni on minulle rakas, kyllä ensimmäinen asia mitä haluan lomilla tehdä, on ottaa aikaa ihan vain itselleni. Korealaisille valitettavasti tällainen luksus harvoin on mahdollista ja taas jälleen kiitän onneani siitä, että olen syntynyt Suomeen ja saan ihan rauhassa ja muiden tuomitsematta olla itsekäs kermaperse ja olla tapaamatta ketään jos minusta siltä tuntuu.

Juhlapyhät on yleensä kaikkein rankimpia naisille, sillä heidän kontolleen kaatuu kaikki ruuanlaitto ja siihenkin usein meneekin koko päivä sekä seuraava aamu. Joissakin perheissä homma menee niin, että naiset kokkaavat ja miehet rötväävät sillä aikaa sohvalla nauttien virvokkeita. Onneksi tässä perheessä miehet osallistuvat töihin yhtä lailla ja jos joku ei osallistuisi, se ihminen saisi kyllä aika nopeasti korvilleen. Monet nuoret naiset koreassa valittavat juhlapyhistä, sillä nuorempaa sukupolvea ei kovin paljoa enää kiinnosta pitää yllä vanhoja perinteitä. Ja täytyy sanoa, etten kyllä syytä heitä siitä ollenkaan. Juhlaperinteet täällä, jos niitä päätetään noudattaa kurinalaisesti, vahvistavat jo ennestään haitallisia sukupuolirooleja, joissa naisten heikko asema perheessä ja yhteiskunnassa paistaa kirkkaasti läpi. En henkilökohtaisesti voi kannattaa minkään sellainen ylläpitämistä, joka ottaa tasa-arvotaistelussa taas jälleen kerran askeleen taaksepäin, joten nuoret korealaiset naiset tekevät ihan oikein valittaessaan juhlapyhien karmeudesta. Olen iloinen, että tässä perheessä kaikki osallistuvat kotitöihin tasapuolisesti ja tytöille sallitaan ihan yhtälaiset oikeudet olla osallistumatta hössötykseen jos siltä tuntuu. Omat kokemukseni korealaisista juhlapyhistä ovat olleet suurimmaksi osaksi positiivisia, vaikken olekkaan sen suurin fani että sukulointi kestää kahdesta kolmeen päivään tai pisimmillään koko loman ajan jos olisin päättänyt lähteä perheen mukaan vierailemaan Gangneunissa äidin puolen suvun luona. Koko loma huomion keskipisteenä olisi ollut minulle liikaa, joten päätin jäädä Souliin. Mieskin pääsi onneksi armeijasta kolmen päivän lomalle, joten saimme pitkään toivottua kahdenkeskeistä aikaa.

Juhlapyhät meinasi stressata, mutta onneksi inttityyppi tuli lomille.

Pöytä Koreana vainajille (pun intented)

Onneksi vainajille tarjotusta ruuasta jää aina 100% tähteeksi joten meillekkin riitti ruokaa.

Tytär napittaa isänsä paitaa

Vainajienpalvontaseremonian jälkeen aikuiset pukeutuivat Korean perinneasuihin ja jälkikasvu, minä mukaanlukien, kumartelimme ensiksi isovanhemmille ja sitten jokaisen perheen vanhemmille. Molemmin puolin toivotetaan hyvää uutta vuotta ja onnea sekä terveyttä uudelle vuodelle. Tämän jälkeen vanhemmat antavat lapsilleen rahaa (새뱃돈).

Korealaiset lapset osallistuvat uuden vuoden kumarrukseen jo pienestä pitäen:

Tähän väliin on muuten mainittava pehmiksestä tykkääville ihmisille pieni vinkki. Itse en ole erityisemmin jäätelön ystävä, mutta pehmiksestä tykkään. Kaikki pehmiskokeilut Koreassa on kuitenkin aina päättyneet pettymykseen, sillä suurin osa pehmiksistä on täällä tosi mauttomia ja jäähileisiä. Todennäköisesti ne valmistetaan jostain vedellä laimennetusta maidosta. Baekmidang (백미당) on Korealainen jäätelö/kahvilaketju, joka löytyy monien tavaratalojen alakerroista. Täällä myytävä pehmis on oikeasti maidosta tai kermasta tehtyä ja maistuu about samalle kuin Suomessa. Suosittelen kyseistä pehmispaikkaa lämpimästi.

Parasta pehmistä mitä Koreasta saa.

Koska maanantai oli uudenvuoden takia vapaapäivä, päätin lähteä erään Hongdaessa asuvan työkaverini kanssa katsastamaan vähän aikaa sitten auenneen mangustikahvilan. Ennen kuin kukaan saa moraalipaniikkia siitä, että kahvilassa on villieläimiä: kyllä, olen siitä samaa mieltä, että villieläimet eivät kuulu lemmikeiksi. Olen myös sitä mieltä, että monilla korealaisilla ei pitäisi olla minkään näköisiä lemmikkejä, sillä korealaiset ovat yleisesti ottaen liian kiireisiä tai tietämättömiä pitämään lemmikeistään kunnolla huolta. On aika tavallista täällä, että koira ei pääse edes kerran päivässä lenkille vaan joutuu tekemään tarpeensa hiekkalaatikkoon. Tässä kyseisessä kahvilassa näytti siltä, että eläimistä pidettiin hyvää huolta ja ne saivat liikuskella vapaasti. Mangustit olivat erillisessä tilassa ja tilaan päästettiin kontrolloidusti kerrallaan pieni määrä ihmisiä. Mangustit olivat todella seurallisia ja uteliaita ja hakeutuivat aktiivisesti ihmisten seuraan. Niin kauan kun eläimiä kohdellaan arvokkaasti ja ne saavat asianmukaista hoitoa sekä pääsevät halutessaan omaan rauhaan lepäämään, en tunne suurta pistoa sydämmessäni käydessäni täällä kahvilla kerran tai kaksi. Suurin ongelma näissä kahviloissa valitettavasti on itse korealaiset, joilla monilla ei näytä olevan mitään kunnollisia taitoja eläinten eleiden lukemiseen. Koska olen itse kasvanut perheessä, jossa on lähes aina ollut lemmikki, osaan aika hyvin tulkita sitä, milloin eläin haluaa tulla jätetyksi rauhaan, milloin sillä on kipuja, milloin se kaipaa huomiota jne ja kunnioitan sitä tahtoa. Omien havaintojeni mukaan valitettavasti kovin monet korealaiset eivät osaa tulkita näitä signaaleja alkuunkaan ja härkkivät eläintä autaan tietämättöminä siitä että eläin ei halua tulla häirityksi. Toivon että kahvilat omalta osaltaan voisivat valistaa ihmisiä eläinten hyvinvoinnista ja mahdollisesti vaikuttaa siihen, että se lemmikki jätettäisiin hankkimatta sinne omaan kotiin kahvilassa käynnin jälkeen kun on tajuttu se, että eläimen pito vaatii vastuuta ja jatkuvaa sitoutumista.

Lunkisti

Mangustiemo ja kaksi poikasta kömpivät syliini ja nukahtivat siihen.

Tiedustelija

Kahvilassa asustelee myös kettu

sekä genetti

Peliaiheinen video loppuun. Lineage II Revolution on Koreassa tällä hetkellä supersuosittu mobiili MMORPG, joten sitä on Koreassa mainostettu ahkerasti tällaisella humoristisella mainoksella.

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla apulaistuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

Vastaa