Äidin kanssa reissussa

On taas aivan hävettävän pitkä päivitysväli vaikka vannoin pitäväni tämän blogin elossa. Minusta tuntuu, että koska nyt ei enää tarvitse keksiä mitään sijaistoimintoja koulunkäynnille, blogiinkin kirjoittelu helposti jää. Nyt ajattelin kirjoitella kun tuli tylsää, sillä Jongze tuli tänään Suomeen ja simahti jet lageiltaan tuohon sohvalle jo niin kauan sitten että todennäköisesti hän herää joskus keskellä yötä hämmentyneenä. Itse ajattelin vielä sinnitellä ja katsastaa euroviisut mutta saa nähdä miten tässä käy. Pitkän blogitauon jälkeen on aika taas korjata asia ja tässä tuleekin päivitys minun ja äitini reissusta Koreaan ja Japaniin!

Lähdimme aika nopean päätöksen tuloksena äitini kanssa Koreaan ja Japaniin. Tähän on syynä se, että meille tuli kutsu hyvän thaimaalaisen ystäväni häihin Japanin Kobeen. Ystäväni Ying meni naimisiin japanilaisen poikaystävänsä kanssa (heistä on täällä blogissa jossain kuvakin kun kävivät Koreassa!) ja päätimme nyt kerrankin lähteä. Äiti on pidempään haaveillut Japanissa käymisestä sillä hän rakastaa japanilaisia puutarhoja ja on muutenkin ollut kiinnostunut japanilaisesta harmoniasta ja esteettisyydestä. Finnairilla sattui olemaan tarjoukset 600e meno-paluu Souliin taas jälleen kerran joten ehdotin että mitäpä jos lentäisimme Korean kautta, koska Koreasta lentävät halpalentoyhtiöt kyydittävät meidät helposti ja edullisesti Osakaan. Päädyimme sitten sellaiseen ratkaisuun, että olemme Soulissa kaksi yötä, Osakassa viisi ja vielä takaisin päin tullessa yhden yön lentokenttähotellissa Incheonissa.

Noh, reissuhan starttasi varsin mainiosti heti sillä, että minä jouduin ihan ihme ongelmiin Korean maahantulotarkastuksessa. Olin juuri uusinut passini edellisen mentyä vanhaksi ja olin ensimmäistä kertaa liikenteessä uudella passillani. Ensinnäkin jonotimme yli tunnin passintarkastukseen ja sen jälkeen tarkastusvirkailija silmäili minua todella epäluuloisesti ja tarkasteli passiani pitkään, klikkaili koneellaan jotain, tarkasteli passiani uudelleen ja lopulta soitti jonkun miehen hakemaan minut sivuun. Jouduin sitten tarkempaan seulaan sivuhuoneeseen, jossa passiani pyöriteltiin hyvä tovi ja ihmeteltiin, onko kyseessä muka sama ihminen kuin passin kuvassa (dafuq?!). Minulle ei missään vaiheessa suostuttu suoraan sanomaan, mistä kiikastaa, mutta minkä nyt uskalsin mahdollisimman huomaamattomasti salakuunnella virkailijoiden puhetta, ilmeisesti suurin ongelma oli siinä, että he eivät meinanneet tunnistaa minua enää samaksi ihmiseksi. Ilmeisesti siis tyylin muuttaminen noin kymmenen vuoden sisällä ei ole sallittua :D lopulta minut kutsuttiin haastatteluun, jossa minua haastatteleva mies tuntui tietävän aika hyvin mitä olin tehnyt Koreassa ja milloin. Kuumottelin kovasti että nytkö jouduin toden teolla ongelmiin siitä, kun rikoin vahingossa viisumikäytäntöjä ollessani työharjoittelussa Koreassa 2013, jolloin lähetystö vähän kämmäili ja myönsi minulle ”vääränlaisen” viisumin. Kyseessä oli ihan validi viisumi, mutta lähetystö ei vaivautunut kertomaan minulle, että viisumi vaatii erikoistoimenpiteitä eli kahden viikon sisällä rekisteröitymistä maahanmuuttovirastossa. Noh sakot ja merkintä johonkin rekisteriinhän siitä rapsahti kun marssin iloisena kuukauden Koreassa oloni jälkeen hakemaan alien registration -korttia. Juttelin koreaksi minua haastattelevalle vanhemmalle miehelle ja näytin todella pahoittelevalta. Tämä tuntui tepsivän sillä hän alkoi jopa hymyilemään minulle ja vakuuttelemaan ettei tässä ole mitään hätää. Lopulta hän saattoi minut ulos ja nauroi ystävällisesti kun vielä pahoittelin kaikkea syntynyttä vaivaa. Ei mennyt onneksi niin kuin leffoissa että joku laittaa lateksihanskan käteen ja pyytää kumartumaan pylly paljaana…

Noniin, jes! Päästiinhän sitä sitten lopulta Souliin vaikkakin kovin jet lagisina. Selvisimme silti muutamille nähtävyyksille mitä halusin äidilleni näyttää. Yövyimme Myeongdongissa JHill -hotellissa vaikka en voikkaan sietää Myeongdongia enkä tajua että miksi kukaan täysijärkinen ikinä menisi kyseiseen turistihelvettiin syömään ylihintaista ja hirveän huonoa ruokaa sekä olemaan sisäänheittäjien häirinnän kohteena jatkuvasti. Hotellin sijainti oli kuitenkin aika lailla täydellinen koska siitä pystyy kävelemään keskustan alueella niin helposti ja useampi metrolinjakin on ihan muutaman minuutin kävelyn päässä.

asd
Maisteltiin tietysti kaikenlaisia katuherkkuja, kuten suklaalla täytettyjä churroja. Tämän puljun slogan oli ”Better than a boyfriend” mikä oli aika ironista ottaen huomioon, että churroja tekevä mies oli aikamoinen komistus, mikä varmaan myös voi selittää sen että kojun ympärillä tungeksi paljon kikattavia tyttöjä.

asd
Minä ja äitini tapasimme myös Jongzen perheen. Luulen että molemmat osapuolet jännittivät tapaamista ihan yhtä kovasti ja minä jouduin aterian ajan keskittymään syömisen sijasta aika paljon enemmän tulkkaamiseen, sillä vanhemmillamme ei ole oikein kunnollista yhteistä kieltä. Pienen alkukankeuden jälkeen kaikki meni kuitenkin hyvin ja pääsimme maistelemaan korealaista kuninkaallista ateriaa. Yritin kyllä kakaossa miehen perheelle sanoa että meille kun kelpaisi ihan normaali ruoka, mutta he halusivat välttämättä viedä meidät tänne syömään. Äiti saikin sitten pientä shokkihoitoa, kun Jongzen isä antoi meille muutamia pamfletteja perinteisistä korealaisista häistä, joita pidetään juurikin tässä kyseisessä ravintolassa. Appiukon mainospuhe kuuluikin siihen malliin että ”niin täällä tosiaan pidetään paljon kansainvälisiä hääseremonioita ja minä voin kohta näyttää sen pihan missä se seremonia on.” Olihan se aika selvää että siinä hieroskeltiin jo jotain isompaa.

asd
Pakollinen pesukarhukahvilakuva! Äitikin oli kovin innoissaan ideasta kun kysyin häneltä että miten olisi pesukarhukahvilassa vierailu. Hän piti ideaa loistavana ja muistoksi kahvilakäynnistä jäikin sitten pesukarhun kynnenjäljet neulepuseroon :D toinen näistä pylleröveijareista halusi kovasti kiivetä jatkuvasti selkään…

Seuraavana aamuna painoimme hiukan paniikkinappulaa kun selvisi että äidillä oli aika paha ruokamyrkytys/vatsatauti joka meinasi estää siirtymisemme lentokentälle Osakan lentoa varten. Onneksi minä älysin hakea läheisestä apteekista Smectaa, joka on tuju korealainen mahalääke jolla saimme mahan rauhoittumaan sen verran että ehdimme juoksemaan matkalaukkuinemme lentokentälle. Suihkautimme Osakaan japanilaisella Peach -lentoyhtiöllä huokeaan hintaan ja minua odottikin sitten seuraava maahantuloylläripylläri Osakassa. Nimittäin jouduin sielläkin ongelmiin! Voin sanoa että tässä vaiheessa alkoi kuumottelemaan jo aika reippaasti että onkos minulle myönnetty jotenkin viallinen passi, sillä tosiaan käytin uutta passiani ensimmäistä kertaa tällä matkalla. Passiani ei saatu millään skannattua ja asiaa selviteltiin jo toista kymmentä minuuttia kun kone ei meinannut millään lukea passiani. Lopulta varmaan kolmenkymmenen yrityksen jälkeen kone vihdoin piippasin ja pääsin muutamien lisäkysymyksien jälkeen läpi.

Kansain alueen Japan Rail Passeilla liikkuminen välillä Osaka-Kobe-Kyoto kävi oikein näppärästi ja passit olivat todellakin täysin hintansa väärti hankinta. Vuokrasimme Aibnb -kämpän Osakasta. Myös häihin mukaan tulleet hyvä ystäväni ja hänen miehensä yöpyivät meitä kerrosta ylempänä samassa rakennuksessa, joten pari päivää Osakassa kuljimme porukassa mikä oli erittäin mukavaa ja piristävä tapa matkailla! Kiitos Liisalle ja Tompalle vielä seurasta :)

asd

asd

asd

Lauantaiaamuna suuntasimme junalla Kobeen Yingin häihin ja saimmekin yllättyä aika reippaasti siitä, miten hieno tilaisuus olikaan kyseessä. Ying näytti säteilevän kauniilta keltaisessa kimonossaan ja hänen hymynsä ylettyi korvasta korvaan jatkuvasti. Hän oli todella yllättynyt ja liikuttunut siitä, että pääsimme paikalle, sillä hän ei ollut missään vaiheessa ihan aikuisten oikeasti tosissaan olettanut, että kukaan meistä hänen kutsumistaan suomalaisista pääsisi paikalle. Onneksi me pääsimme ja Ying tuli tästä silminnähden iloiseksi.

Pian vihjailu mahdollisista omista tulevista häistäni sai oikein reippaasti bensaa liekkeihin, sillä minä satuin nappaamaan itselleni morsiuskimpun… minut, ainoan blondin länsimaalaisen, laitettiin sitten seisomaan koko satapäisen juhlayleisön eteen morsiamen ja sulhasen keskelle kimppu kädessäni. Naamani on täytynyt olla vähintäänkin yhtä punainen kuin Japanin lipun sillä minua nolottaa niin kovasti etten edes kehtaa postata kyseistä kuvaa tähän.

asd

asd

Yingin ja Takashin söpö corgi, Myy-chan (niin kuin Pikku-Myy), oli saanut oman kimononsa häätilaisuutta varten. Myy päätti sitten protestoida ja pissata heti alleen ja samalla erään juhlavieraan kengille :D

Japanilaiset häät olivat kokemuksena ainutlaatuinen ja olen todella onnellinen, että minulle ja äidille tarjoutui mahdollisuus tehdä kyseinen reissu yhdessä. Me kaikki suomalaiset juhlavieraat vähän ehkä saatoimme pillittää Yingin puheen aikana kun hän kertoi lapsuudestaan, ajastaan Suomessa ja kiitti vanhempiaan että on saanut elää niin onnellista elämää.

asd

Lähdimme sitten Suomipoppoolla katsastamaan Osakan yöelämää ja päädyimme illallistamaan johonkin yakinikupaikkaan, jossa maistelimme sitä maailmankuulua kobe-nautaa. Olimme kaikki sitä mieltä että kyseinen liha oli parasta mitä olemme ikinä syöneet sillä liha tuntui oikein sulavan suussa. Tätä ei sitten syödäkkään hervottomia määriä, koska hinta huitelee jossain lähempänä paria sataa euroa per kilo.

asd

asd

asd

asd

asd

asd

asd

asd

asd

asd

Kioton kimono-, puku- ja puutarhaloistoa parhaimmillaan! Äiti pystyi tämän reissun jälkeen yliviivaamaan ”tee elämäsi aikana” -listaltaan yhden tavoitteen, joka oli näiden kaikkien näkeminen. Erityisesti Kioto oli aivan upea paikka ja siellä olisi mukavaa käydä myös syksyllä ruskan aikaan. Olin yllättynyt miten hyvin vieläkin ymmärrän japania vaikka opiskelusta on kulunut monia monia vuosia. Sain jopa aikaiseksi käydä muutamia lyhyitä dialogeja paikallisten kanssa ihan vain japaniksi. Monesti kävi kyllä niin, että ymmärsin täysin mitä minulle japaniksi sanottiin ja vastasin siihen vahingossa koreaksi. Aina ei voi voittaa.

asd

Lopuksi allekirjoittanut fiilistelemässä kirsikankukkien seassa. Aurinkoista kevättä kaikille!

Lopuksi vähän pelaajaläppää koska nauraa räkätin tälle itse kahden punaviinilasillisen jälkeen niin kovaa että vierustoveri heräsi ihmettelemään.

The Black Blues Player Strikes Again! – CS:GO Singer!

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla apulaistuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

Vastaa