Fan death ja muita korealaisia uskomuksia

Jongzen ollessa Suomessa, nousi esille taas muutamia korealaisia uskomuksia. Väittelimme autossa Helsingistä Jyväskylään ajaessa useammasta asiasta, kuten esimerkiksi tuuletinkuolemasta. Tämä päivitys käsittelee siis korealaisia uskomuksia. Käytän sanaa ”uskomus” siksi, koska uskon että nämä ovat todellakin uskomuksia, ei mitenkään tieteellisesti todennettuja ilmiöitä. Luonnollisesti uskomuksia on Koreassa pilvin pimein, mutta tässä listattuna ne, joista itse olen kuullut tai kokenut ensikädessä. Jos listasta puuttuu mielestäsi jotain olennaista tai olet kuullut jonkun uskomuksen, siitä saa toki mainita kommenteissa! Lisään sen sitten listaan kunniamainintoineen. (muokattu 8.1.2014).

”Fan death” eli tuuletinkuolema

fan death

Tämä on ehkä kaikkein hulluin ja laajimmin tunnettu uskomus Koreassa. Usein monet ulkomaalaiset kuulevat tästä viimeistään siinä vaiheessa, kun korealaiset obsessionomaisesti haluavat avata hieman ikkunoita autossa tai kämpillä. Monet korealaiset kuitenkin tuntuvat pitävän fan deathia ihan selvänä totuutena ja edes väitteleminen aiheesta on heidän mielestään hassua, koska aina on opetettu, että se on totta. Kun minulla oli kämppä Daehungissa, Jongze avasi aina hieman ikkunaa tai parvekkeen ovea samaan aikaan kun ilmastointilaite oli päällä. Sanoin hänelle, että noin ei pitäisi tehdä, koska se on täyttä sähkön haaskausta. Korean kesä on nimittäin niin kostea ja kuuma, että pienikin ikkunan raottaminen puskee sisään ällöttävää kuumankosteaa ilmaa todella tehokkaasti. Kerroin että meillä on sellainen ”lämpö karkaa harakoille” -sanonta Suomessa, tässä tapauksessa tosin se jäähdytys karkaa harakoille. Hän kuitenkin väitti minulle vakavalla naamalla, että saatamme kuolla, mikäli ilma ei pääse kämpän sisällä vaihtumaan mitenkään. Fan deathille on jopa omistettu oma nettisivu.

Korealaiset siis uskovat, että on vaarallista pitää tuuletinta päällä nukkuessa, erityisesti niin, että tuuletin osoittaa suoraan nukkuvaan ihmiseen. Tuuletin on erityisen vaarallinen vanhuksille, lapsille ja humalaisille ihmisille. Tähän löytyy useampia selityksiä, miksi se on vaarallista:

Tukehtuminen

Ilmeisesti tuuletin voi luoda jonkinlaisen vakuumin huoneeseen, joka aiheuttaa tukehtumisen. Näinköhän?

Hypotermia

Tuuletin laskee suljetun huoneen lämpötilan niin alas, että nukkuva ihminen paleltuu kuoliaaksi.

Vaaralliset hiilidioksiditasot

Tuuletin kuulemma jotenkin kuluttaisi happea. Tämä yhdistettynä siihen, että nukkuva ihminen kuluttaa happea ja tuottaa hiilidioksidia saa aikaan sen, että ihminen huoneessa kuolee hiilidioksidimyrkytykseen

Tuuletin pilkkoo happimolekyylejä

Tämä on ilmeisesti kaikkein vanhin uskomus ja ilmeisesti onneksi nykyään hylätty teoria. Jotkut uskoivat, että nopeasti pyörivät tuulettimen lavat voisivat pilkkoa happimolekyylejä niin, että ne muuttuvat hengityskelvottomiksi?! What is this? I don’t even…

Olen Ron Burgundyn kanssa samaa mieltä:

fan death

Tissit isommiksi ja kasvot pienemmiksi hieromalla

Noniin, tässä kaksi mielenkiintoista väitettä. Olen kyllä melko varma, että Jongze on vain vitsaillut minulle ensimmäisestä, jotta saisi tekosyyn käpälöidä minua. Tutkiskelin kuitenkin hieman Internettiä ja näyttäisi siltä, että jotkut oikeasti kehottavat hieromaan tissejä, jotta ne kasvaisivat isommiksi. Tämä ei siis välttämättä ole pelkästään korealainen uskomus, mutta voin kuvitella että tälläkin olisi Koreassa sijaa. Korealaiset tytöthän eivät ole kovin tunnettuja uhkeista rinnoistaan, joten niiden kokoa varmaan pyritään kasvattamaan kaikin mahdollisin kotikonstein.

fan death

Olen myös kuullut, että korealaiset suosivat kasvohierontaa, sillä sillä voisi saada kasvonsa näyttämään pienemmiltä. Korealaisethan eivät pidä pyöreistä tai neliönmuotoisista kasvoista vaan haluavat kuuluisan niin sanotun V-linjaisen naaman. Kasvohieronnalla voisi kuulemma jotenkin vaikuttaa kasvojen muotoon niin, että leukaluut eivät näyttäisi niin isoilta. Höpskukkuu sanon minä. Hieronnalla voi ehkä rentouttaa kasvojen lihaksia, jonka voisi joissain tapauksissa kuvitella vaikuttavan hieman kasvojen muotoon. Jos jollain on olemassa tieteellistä näyttöä siitä, miten saada leukaluita säpäleiksi ilman kirurgiaa tai turpaanleivontaa, voi laittaa kommentteihin linkkiä. Voihan sitä ”hieroa” niin kovaa että luut menevät rikki tai loksahtavat paikoiltaan.

Jalat laihemmiksi nostamalla ne ylös

Minulle väitettiin kerran, että jalat muuttuvat hiljalleen laihemmiksi, mikäli ne nostaa joka ilta pystyyn seinää vasten samalla maaten selällään lattialla. Jostain syystä en ole kovin vakuuttunut tästäkään. Voisiko se läski valua sieltä jaloista painovoiman vaikutuksesta jotenkin vaikkapa takapuoleen? Ainoa mahdollisuus mielestäni, miten tämä voisi muokata jalkoja, on lisäämällä tähän liikeeseen jonkun reisiä venyttävän liikkeen.

Älä syö ja syö näitä ennen kokeita

Koska Korea on hyvin testiorientoitunut maa, on heillä luonnollisesti paljon uskomuksia liittyen erilaisiin ruokiin, joita ei kannata syödä ennen kokeita:

Liukkaat ruoat

Älä syö liukkaita ruokia, kuten merileväkeittoa (miyuk guk 미역국) tai nuudeleita. Liukkaiden ruokien uskotaan voitelevan aivot niin, että kaikenlainen tietämys luiskahtaa sieltä myös pois.

Tahmeat ruoat

Tahmeita ruokia, kuten riisikakkuja kannattaa suosia, sillä niiden taas uskotaan auttavan tiedon pysymiseen aivoissa.

Nämä uskomukset ovat aivan selvästi uskomuksia. En usko, että ainakaan nuoremmat korealaiset uskoisivat näihin tosissaan vaan ne otetaan enemmänkin perinteinä tai totuttuina tapoina. Pikanuudeleita ei muutenkaan kannata syödä iltaisin, koska pikanuudelit sisältävät paljon suolaa ja suola turvottaa kasvoja. Aamulla herää naama pallona (kokemuksen syvä rintaääni).

Purukumi tekee naamasta neliömäisen

Purukumin pureskelu voisi kuulemma vaikuttaa leukaluihin niin, että naama muuttuu neliömäiseksi. Ja muiden sitkeiden ruokien syöminen tai ylipäätään ruoan jauhaminenko sitten ei?

fan death

Älä kirjoita nimiä punaisella kynällä

Koreassa on perinteisesti kirjoitettu kuolleiden nimet punaisella, joten elävien ihmisten nimien kirjoittaminen punaisella povaa todella huonoa onnea, toivoo näille ihmisille jopa kuolemaa. En ole varma, miten tosissaan korealaiset ottavat tämän, sillä en ole kertaakaan joutunut tällaiseen tilanteeseen. Tajusin muuten juuri, että olen kirjoittanut nimeni korean oppikirjoihini ja kielioppikansiooni pinkillä kuulakärkikynällä… lasketaankohan se? *gulps*

Älä kaada itsellesi alkoholia

Tämä on ensinnäkin huono tapa Koreassa. Alkoholijuoma tulisi aina vastaanottaa pitäen lasia kaksin käsin niin, että joku pöytäseurueen jäsenistä kaataa sinulle sitä (yleensä nuorin tai muuten arvoltaan kaikkein alhaisin henkilö). Jos nyt kuitenkin erehdyt kaatamaan itsellesi huikan, varaudu olemaan sinkku seuraavat kolme vuotta.

Älä osta tyttöystävällesi kenkiä/korkokenkiä lahjaksi

Olen kuullut tästä kandenlaista versiota. Toinen versio sanoo että ylipäätään kumppanille (sukupuolesta riippumatta) minkäänlaisten kenkien ostaminen ei kannata. Toisen version mukaan tyttöystävälle ei kannata ostaa korkokenkiä. Jos ostat tyttöystävällesi kengät lahjaksi, tarkoittaa tämä kuulemma sitä, että hän juoksee pois luotasi näillä uusilla kengillä. Toisin sanoen siis, tekee kanssasi bänät. Eat Yor Kimchin Simon ja Martina tosin kovasti veikkailivat, että tämä on tyttöjen alulle laittama uskomus, jotta poikaystävät eivät ostelisi heille huonoja kenkiä. Ei ne kuitenkaan osaa ostaa oikeanlaisia, parempi että uskovat niin ettei se kannata! Sitäpaitsi niillä korkkareilla on nyt muutenkin hankala juosta yhtään ketään pakoon.

Kuoleman numero 4

Monissa korealaisissa rakennuksissa ei ole ollenkaan neljättä kerrosta. Missä se sitten on? Ei missään. Sitä ei ole olemassa. Hississä neljännen kerroksen kohdalla on vain kirjain ”F” (ilmeisesti tulee sanasta ”four”). Tämä johtuu siitä, että aikoinaan kun Koreassa käytettiin kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, voitiin numero neljän hanja 四 lukea ”shi”, joka kuulostaa samalta kuin sana ”kuolema”. Älä siis astu neljänteen kerrokseen tai joudut varmaan jonkin sortin limboon!

Morsiuskimpun nappaaminen

Jos saat häissä morsiuskimpun, avioidut kuuden kuukauden päästä. Olen kuullut tästä myös sellaisen version, että mikäli et avioidu tämän aikarajan puitteissa, et avioidu ikinä. Ilmeisesti häissä kimpun antaminen on ainakin semijärjestetty tapahtuma, jossa kimppu käytännössä ojennetaan hyvänä eleenä ihmiselle, jonka tiedetään menevän pian naimisiin. Ilmeisesti siis kovaa jenkkilätyylistä tappelua ja hiusten repimistä morsiuskimppujahdissa ei korealaisissa häissä tapahdu.

Känniläinen, pese hampaasi tai kuolet!

Jongze väitti minulle kerran, että jos menee tosi humalaisena nukkumaan eikä pese hampaitaan, siihen voi kuolla. Siis nimenomaan siihen, ettei ole pessyt hampaitaan eikä suinkaan mihinkään muuhun kännihölmöilyyn, kuten sammumiseen ja omaan oksennukseensa tukehtumiseen? Voisiko hampaiden pesemisellä ja mentholhammastahnalla olla jokin herättelevä vaikutus? Ehkä hengitykseni vaan haisi niin pahalle, että hän halusi saada minut pesemään hampaani sojurymyillan jälkeen?

Uniuskomuksia

Gilmong (길몽) eli hyvät unet

Sian jahtaaminen ja sen kiinni saaminen unessa tarkoittaa hyvää rahaonnea, kuten tulevaa lottovoittoa tai jotain vastaavaa. Myös lohikäärmeen, tiikerin, karpin tai karhun näkeminen unessa ennustaa hyvää onnea. Näiden hyvien unien näkeminen pitää ilmeisesti pitää salassa, jottei niiden teho katoa. Kuolleen omaisen näkeminen unessa ei Koreassa myöskään välttämättä ole ollenkaan paha enne. Ulostaminen, verta vuotaminen tai ylipäätään jonkun ruumiista ulos tulevan asian vuotaminen symboloi puhdistusta. Minäkin ilmeisesti puhdistun monena yönä tuhannen auringon voimalla kun uneksin istuvani pöntöllä eikä se pissahätä vaan katoa yhtään mihinkään…

Hyungmong (흉몽) eli pahat unet

Hampaan menettäminen unessa ennustaa jonkinlaista menetystä oikeassa elämässä. Sairautta, muunlaista epäonnea tai vaikka jonkun läheisen kuolemaa. Myös kengän kadottaminen tai juokseminen kengättä tarkoitti jonkin sortin pahaa onnea. Pitäisi jaksaa tarkistaa tämä korean oppikirjasta, sillä näihin liittyi yksi kuunteluharjoitus. Koreassa on luonnollisesti paljon huonoa onnea povaavia unia, mutta hampaan irtoaminen on niistä yleisin. Jos näet unessa viikatemiehen, ovat päiväsi käytännössä luetut.

Daemong (태몽) eli raskauteen liittyvät unet

Nämä unet ovat siinä mielessä mielenkiintoisia, että tällaisen unen voi nähdä vain raskaana olevan naisen läheinen naispuolinen ystävä (harvoissa tapauksissa myös raskaana olevan tyttären isä) tai sukulainen. Erilaiset eläimet tai kasvit ennustavat tulevan lapsen sukupuolta ja ominaisuuksia. Useimmiten eläinunet ennustavat poikaa (lukuunottamatta käärmettä tai lintua) ja erilaiset kasvit ja hedelmät ennustavat tyttöä. Esimerkiksi persikka ja kukat ovat selviä tyttöunia kun taas tiikeri, karppi tai lohikäärme ovat selviä pojan merkkejä.

Raskauteen ja vauvoihin liittyviä uskomuksia

Synnyttämisen jälkeen naisille syötetään merileväkeittoa (miyuk guk 미역국), sillä sen uskotaan auttavan synnyttämisestä palautumisessa. En ole nyt aivan varma, pitääkö tämä paikkaansa, mutta muistan kuulleeni, että merilevä sisältäisi paljon rautaa, joka luonnollisesti auttaa synnytyksessä verta menettänyttä elimistöä palautumaan. Tästä johtuu myös korealainen perinne syödä kyseistä keittoa aina syntymäpäivinä. Korealaiset juhlivat vauvan täytettyä 100 päivää, eli niin sanottua baek-iliä (100일), sillä ennen vanhaan monet vauvat kuolivat ennen sadannetta päivää. Anna korjasikin kommenteissa, että nämä juhlallisuudet perutaan, mikäli vauva on tuolloin kipeä, sillä muuten se toisi huonoa onnea. Vauvan täytettyä vuoden, juhlallisuuksiin kuuluu seremonia, jossa lapsi puetaan perinteisiin korealaisiin vaatteisiin. Pöydälle laitetaan erilaisia esineitä, kuten köyttä, kirjoja, mustetta, rahaa jne. Sen esineen, jota lapsi kurottelee ja poimii ensimmäisenä käteensä, uskotaan ennustavan lapsen tulevaisuutta, jopa lapsen uravalintaa.

Tämän enempää minulta ei nyt tähän saumaan valitettavasti irtoa. Kertokaa toki kommenteissa lisää, mikäli olette kuulleet jotain jakamisen arvoista. Itse nautin ainakin nimenomaan noista fan deathin tyylisistä aivan järjettömistä uskomuksista.

Lähetin muuten hiljattain paketin Koreaan ja postissa täti kysyi minulta, että kumpaan Koreaan olen pakettia lähettämässä. Ihan oikeastikko tarvitsee kysyä, kumpaan Koreaan olen lähettämässä pakettia? Luulisi sen olevan aika päivän selvää kumpaan Koreaan se on menossa, sitäpaitsi Etelä-Koreasta käytetään ihan yleisesti pelkkää termiä ”Korea”.

Sattuipa olemaan telkkari auki tässä koneella istuessa ja harjaantunut valikoiva kuuloni tietysti poimi sieltä sanan ”korealainen”. ”Arvostele mun illallinen Suomessa” -ohjelmassa joku suomalainen nainen kokkasi vierailleen naudan sisäfileestä korealaista bulkokeeta (sen nimi on muuten ”bulgogi” ja taipuu muotoon ”bulgogia”). Vaikutti siltä, ettei hän välttämättä ollut tainnut ikinä edes maistaa koko ruokalajia ennen, ihan herkulliselta näytti kyllä! Sitten vähän harmitti, kun puheeksi tuli Korea ja nainen väitti, että Koreassa syödään paljon koiraa. Ei muuten syödä. Suurin osa korealaisista ei ole ikinä maistanutkaan koiraa eikä aijokaan. Uskokaa tai älkää, korealaisetkin tuntevat perinteisiksi koti-eläimiksi miellettyjä eläimiä kohtaan suurta sympatiaa. Koiranliha on Koreassakin aika väitelty aihe että onko se eettistä vai ei. Syötäväksi menevä koirahan poikkeaa normaaleista lemmikkiroduista ja niiden kasvatukseen taidetaan tarvita erityislupa. Jos koiranlihaa haluaa syödä, täytyy tietää minne mennä, sillä sitä ei todellakaan mainosteta joka kulmassa jokaisen korealaisen ravintolan ikkunassa. Tällaiset sammakot televisiossa harmittavat, sillä ne vain vahvistavat Aasiasta hyvin vähän tietävien ihmisten mielikuvia siitä, että siellä olisi vielä enimmäkseen jotenkin tosi sivistymätön meininki :/ (muokattu 8.1.2014).

Loppukevennyksiä:

Pesukarhu

Olen kaupallisen IT-alan maisteri, joka päätyi lapsuuden unelma-alalleen – pelialalle. Takana useampi vuosi Koreaa opiskelun ja työn merkeissä. Toimin pelialalla tuottajana ja blogaan kokemuksistani nuorena ekspatriaattinaisena korealaisilla työmarkkinoilla sekä korealaisen perheen asukkina. Blogissa esitetyt ajatukset ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni eivätkä edusta minkään yrityksen tai organisaation linjaa! Pesukarhut ovat lähellä sydäntäni.

6 Comments

  • Anna

    06.01.2014 at 20:25

    kaikkea sitä. :) hyvin listasit, mulle ei ainakaan tullut mieleen muita.

    tuo vauvan 100일 on pienimuotonen juhla riisikakku-traditioineen, ja se perutaan jos vauva on kipeä koska muutoin se toisi huonoa onnea.
    nuo muut juhlallisuudet ja tulevaisuuden ennustamiset kuuluu 1v juhlaan joka on paljon merkittävämpi.

    Vastaa
  • Pesukarhu

    Pesukarhu

    06.01.2014 at 20:33

    Anna: Ai se ennustaminenko tapahtuikin vasta 1-vuotiaana? Muistelin että se oli tuossa sadannen päivän juhlassa, mutta taisin muistella väärin. Korjaanpas tuonne :) Siinä onkin järkeä kun näin ajattelee, sillä reilun kolmen kuukauden ikäinen vauva ei mahda kyetä poimimaan yhtään mitään, sillä niiden tehtävä on nukkua, syödä, ulostaa ja itkeä.

    Vastaa
  • riina

    06.01.2014 at 21:23

    Piti ihan mielenkiinnosta lukea, kun tykkään aina näitä uskomuksia päivitellä :D

    Tuo pese hampaat kännissä juttu on oikeastaan ihan fiksu, sillä eihän niitä hampaita sais jättää heitteille ;) Ei ehkä yksi känninen ilta kuolemaa tuo, mutta jos hampaat pääsee tulehtumaan hoitamattomuuden takia niin se tulehdus herkästi leviää muuallekin kehoon ja/tai aiheuttaa verenmyrkytyksen ja johtaa kuolemaan. Tehokas tapa saada ihmiset pesemään hampaansa, kun vähän pelottelet kuolemalla eiks jeh.

    Voi että jos oiskin totta tuo jalkojen ylös nostaminen! Kyllähän se verenkiertoa helpottaa, joten taitaa jalkojen turvotukseen auttaa ja varmaan aiheuttaa illuusion laihtumisesta.

    Fan death tuo vaan mieleen Nigahigan fans vs. lamps.

    Vastaa
  • Taru

    06.01.2014 at 21:29

    en iha kaikkia nuit ollukaa kuullu viel, mielenkiintosta! ^^

    Kuulin ite myös tässä Junsulta viime viikol että kuulemma hyvin tulista ruokaa syödään stressiin, suruun, ahdistukseen jne. kuulemma puhdistaa mielen.. tietty tottahan se on, jos tulisimpia ruokia syö niin äkkiä ne arkiset ongelmat unohtuu kun keskittyminen menee veden, mehun tai maidon etsimiseen ja juomiseen :)

    Vastaa
  • Pesukarhu

    Pesukarhu

    06.01.2014 at 21:32

    Riina: Joo, kaikenlainen pelottelu yleensä toimii siihen ettei ihmiset hölmöile. Vähän niin kuin Iisalmessa peloteltiin, että jos ei käyttäydy niin Pottu-Paavo tulee ja vie! :’D En ollutkaan nähnyt tuota nigahigan klippiä. Hauska!

    Taru: No siinä syödessä ei kyllä todellakaan ehdi miettimään mitään muuta kuin sitä että suu on tulessa. Tuohan on ihan oikeasti stressinlievittäjä, sillä vartalossa käynnistyy kapsaisiinin vaikutuksesta sellainen fysiologinen reaktio, jonka seurauksena aivot puskevat kroppaan endorfiinia. Eli tulisen ruuan syöminen varmaan ihan oikeasti lievittää stressiä tai ahdistusta, sillä sen jälkeen tulee automaattisesti parempi olo.

    Vastaa
  • NoMercy~

    03.07.2015 at 01:16

    Yleensä näen unta siitä joka jää parhaiten mieleen, eli pelottavat asiat, eli varmaa hra. viikatemies vierailee meikäläisen unessa :D

    Vastaa

Vastaa