• Home
  • /
  • Category Archives: (Pop)kulttuuri

부비부비! Kevättä rinnoissa (ja housuissa)

Taas jotenkin jännästi vierähti kuukausi siitä, kun viimeksi päivitin blogia. Nykyään on vaikeampi keksiä mitään uutta ja jännää sanottavaa kun se pienikin kulttuurishokki on mennyt jo aikoja sitten ohi. Arkea täällä eletään mukavasti. Varoitus! Tämän blogikirjoituksen lopussa on aivan älytön floodi Koreapoppia! Yritän olla fanityttöilemättä liikaa. Koreassa on tällä hetkellä kevät kauneimmillaan. Kirsikankukat kukkivat. Kampusalue…

한국말 잘 못 해요. Ja uusi lukukausi.

”한국말 잘 못 해요, 미안해요. 그럼, 열심히 공부하고 있어요!” Tuota lausetta olen viimeaikoina joutunut käyttämään paljon. Chattailen aika paljon KakaoTalkin välityksellä korealaisten kanssa. Kyseinen lause kuuluu siis: ”Hangukmal chalmotheyo, mianheo. Kurom, yolsimhi kombuhakoissoyo!” suomennettuna siis ”Sori, en puhu koreaa kovin hyvin, mutta opiskelen ahkerasti!”. Ilmeisesti koreani alkaa olla sillä tasolla nykyään että ymmärrän vähän enemmän…

Taivas, maa ja minä – 한글

Taas on vierähtänyt hetki viimeisimmästä blogimerkinnästä. Nykyisin tulee tehtyä arkenakin niin paljon kaikkea että koneella istuessa joko juttelee kavereiden kanssa, tekee kotiläksyjä tai katsoo korealaista draamaa, heh. Lupaan yrittää päivittää blogiani useammin. Etsin edelleenkin järkevää kuvapalvelua, johon voisin laittaa kaikki kuvani. Bluemelon:sta löytyy edelleenkin muutamia ruokakuvia. Tässä kuvapalvelussa on vain sellainen pienoinen ongelma, että tilaa…

Yöelämää

Seoul on aivan mahtava paikka. Tai oikeastaan voisin eräitä kajaanilaisia kavereitani lainaten sanoa että Seoul on aikamoinen mestapleissi. En ole tuntenut koti-ikävää täällä vielä ollenkaan. Ruisleipä on ainoa asia, jota minulla oikeastaan on ikävä, mutta muuten kyllä paikalliseen elämään olen tottunut erittäin hyvin. Melkein kauhistuttaa että reilut kaksi kuukautta on jo mennyt aivan täysin hurahtamalla….

Mid-term

Äh, olen niin kiireinen, sillä mid-term lähestyy uhkaavasti ja motivaatio blogaamista kohtaan on aika alhainen. Niin paljon niin kaikkea jännää on tapahtunut, mutta valitettavasti minulla on aikaa kirjoittaa niistä vasta kokeiden jälkeen eli viikon-parin päästä. Tällöin olisi tarkoitus mm. tarinoida reissustamme Andongiin. Andong on siis hyvin perinteikäs pienempi kaupunki noin viiden tunnin ajomatkan päässä Seoulista….

Annyeong haseyo! jeneun Salla imnida!

Otsikosta voinette arvata mitä olen tehnyt viime päivät ahkerasti. No opiskellut koreaa! Ja sitä täällä tehdäänkin hirveällä vauhdilla. Hangeulit eli siis korealaiset aakkoset opettelimme käytännössä kolmessa päivässä ja tänään aloimme miettimään että mitenkäs näitä kirjaimia nyt sitten äännetään kun niistä tehdään lauseita. Niin siis niitähän ei äännetä samalla tavalla kuin ne meille yksittäisinä tavuina opetettiin…

12