• Home
  • /
  • Category Archives: (Pop)kulttuuri

Kummastuttavia korealaisuuksia, part 1

Meinasin vähän kirjoitella siitä, mikä täällä Koreassa kovasti yleensä kummastuttaa suomalaisia, tai ainakin minua. Viimeaikoina varsin tiiviisti ”korealaisen perheeni” kanssa eläessä ja uuden työn aloitettuani olen jonkin verran pohtinut asioita, jotka saavat täällä usein suomalaisen rapsuttelemaan päätään. Varsinkin kesäisin tuntuu siltä, että korealaisilla on monia hauskoja ja myös outoja tapoja ja sääntöjä liityen siihen, mitä…

Työ Koreassa – eka viikko takana

Ensimmäinen viikko töissä Koreassa hurahti aika kovaa vauhtia ja minusta tuntuu siltä että viikoilla voi olla tapana hurahtaa täällä. Työtä on paljon, joten se pitää kiireisenä. Välillä tuli hiljaisempia hetkiä tai minua alkoi jet lagin takia väsyttämään kovasti, joten ensimmäiset päivät oli vähän hankalia ja todella uuvuttavia. Arkisin tosiaan käy niin, että olen kotoa poissa…

Muutto Koreaan

Näin siinä sitten kävi. Muutin takaisin Koreaan, tällä kertaa toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi. En oikeastaan osannut kuvitella, että olisin oikeasti vielä joskus töissä Koreassa, erityisesti paikallisessa peliyrityksessä. Maanantai on täällä onneksi ensi viikolla kansallinen vapaapäivä, joten minulla on yksi ekstrapäivä aikaa toipua taas karmeasta jet lagista. En tiedä alanko tulla vanhaksi vai mikä siinä on, mutta…

Uudistunut blogi – #vainkoreajutut

Nyt se on täällä vihdoin! Lukuisten tuntien säätämisen ja turhautumisen jälkeen, sain blogin vihdoin siirrettyä uudelle palvelimelle (kapsi FTW!) ja hommattua itselleni .fi -päätteisen domainnimen. Onnistuin sössimään muutamien filujen konffaukset enkä aluksi älynnyt vaihtaa tietokantoihin oikeita linkkejä, joten siirto kesti hieman odotettua pidempään (katsotaanpa vaan niin enköhän minä saa tämän vielä sössittyä ihan totaalisesti). Taipaleeni…

Äidin kanssa reissussa

On taas aivan hävettävän pitkä päivitysväli vaikka vannoin pitäväni tämän blogin elossa. Minusta tuntuu, että koska nyt ei enää tarvitse keksiä mitään sijaistoimintoja koulunkäynnille, blogiinkin kirjoittelu helposti jää. Nyt ajattelin kirjoitella kun tuli tylsää, sillä Jongze tuli tänään Suomeen ja simahti jet lageiltaan tuohon sohvalle jo niin kauan sitten että todennäköisesti hän herää joskus keskellä…

Täysin sekalainen hölinä

Nyt tuli oikeasti hävettävän pitkä väli kirjoitteluun, joten on pakko breikata tämä hiljaisuus ja korkata uusi vuosi jollain. Hiljaisuuteen on erittäin hyvä syy nimittäin se, että keskityin työntekoon ja graduun niin kovasti, että minulla oli koko syksyn aikana todella vähän vapaa-aikaa. En halua enää samanlaista rääkkiä ikinä ja olen äärettömän onnellinen, että nyt koulu on…

Koreasta Hong Kongiin ja Macaulle

Tässä nyt taas hienosti gradunvälttelytoimintona ajattelin kirjoittaa paljon kuvia sisältävän postauksen reissustamme Hong Kongiin ja Macaulle. Koreasta voi varsin huokeaan hintaan matkustaa Hong Kongiin ja Macaulle esimerkiksi korealaisella halpalentoyhtiöllä nimeltään Jin Air. Näiden muutaman kokemuksen jälkeen voin kyllä sanoa, että en ehkä itse enää kyseisellä lentoyhtiöllä lähde matkaamaan minnekään. Ensimmäinen lento Soulista Hong Kongiin haisi…

Banyan Tree Resort

Pahoitteluni jälleen, että kirjoitusten välille on päässyt taas syntymään näin iso väli. Suomeen palattuani olen ollut niin uskomattoman kiireinen, etten ole juuri kerinnyt miettimään blogiin kirjoittamista. Viimeaikoina olen ollut stressaantunut ja mielialani huono, sillä Rovio julkisti jo toiset YT:t vuoden sisään ja tällä kertaa potku-uhan alla on jopa kolmannes työntekijöistämme eli pahimmillaan 260 henkilöä. Nämä…

White privilege ja rasismi koreassa

Olen jonkin aikaa halunnut kirjoittaa tästä aiheesta, mutta ajanpuutteen vuoksi sain vasta nyt aikaiseksi. Huomautettakoon taas heti alkuun että tämäkin kirjoitus, kuten kaikki muutkin, perustuu taas täysin omiin havaintoihini ja kokemuksiini Koreassa ulkomaalaisena ja on täysin mahdollista, että muilla on aivan toisenlaisia kokemuksia. Tässä kuitenkin oma analyysini yhdestä Korean kääntöpuolista. Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus…

Sukulaisten tapaamista Gangneunissa

Matkustimme Jongzen kanssa taas synttäreideni aikaan, tällä kertaa Hong Kongiin ja Macaulle. Tästä reissusta jaksan ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa, jos aikaa riittää, mutta haluan nyt toistaiseksi keskittyä kertomaan vain Koreaan liittyvistä asioista. Tässä parin viimeisen viikon aikana minulle on tapahtunut kaikenlaista jännää ja olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Mikäli kaikki menee nappiin, saatan olla täällä…

1234